tiistai 30. elokuuta 2011

Mummo Ankan karviaispiiras


Kotilieden seinäkalenterissa 2011 elokuun kohdalla oli kivan näköinen karviaispiirasresepti. Niinpä leivoin pikaisesti piiraan ystäville, joiden luona kävimme iltaa istumassa. Resepti oli mainio. Ja tästäkin saa valmistettua monenlaisia versioita, vaihtamalla marjoja. Itse tein tämän reseptin puolikkaana. Onnistui hyvin myös sen kokoisena ja silloin siitä saa noin 8 palaa.

Mummo Ankan karviaispiiras

Täyte:

5 dl karviaisia
1 dl fariinisokeria
1/2 dl vettä
2 rkl perunajauhoja

Laita peratut karviaiset, sokeri, vesi ja perunajauhot kattilaan. Sekoita hiljalleen, kunnes seos kiehahtaa. Ota liedeltä ja anna jäähtyä.

Pohjataikina:

100 g voita/ margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita. Painele taikina piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle. Irtopohjavuoan pohjalle voit laittaa leivinpaperin. Sen avulla saat jäähtyneen piiraan siirrettyä tarjoilulautaselle hyvin. Kaada karviaiskiisseli päälle. Paista 175 asteisessa uunissa, toiseksi alimmalla tasolla, noin 20 minuuttia.

Pinnalle:

2 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria
(1 dl kookoshiutaleita)

Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kookoshiutaleet. Ota piiras uunista kun se on paistunut 20 minuuttia. Nostele marenkivaahto pinnalle ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. Jäähdytä ja siirrä tarvittaessa tarjoilualustalle.

Aikaisemmat kommentit:
KATARINA KIRJOITTI 31.08.2011 - 09:23
Näyttää hyvältä!
MERJA KIRJOITTI 31.08.2011 - 19:51
Ja on hyvää ;) Ihanan kirpsakka marjakiisseli ja marenki sopii hyvin yhteen.
SIRPA KIRJOITTI 01.09.2011 - 13:53
Hei, onko tuo yllä oleva ohje tehty minkä kokoiseen vuokaan?:) Pitää varmaan kokeilla, jollakin muulla kuin karviaisilla tosin...
MERJA KIRJOITTI 01.09.2011 - 20:49
Sirpa: Eli tähän kirjoitettu resepti ainemäärineen tehdään normaaliin piirakkavuokaan, eli onko se nyt jotain 24 cm halkaisijaltaan.. Itse tein puolikkaana käyttäen pellin päällä kakkurengasta, jonka halkaisija on muistaakseni 15 cm. Tietysti jos siitä haluaa korkeamman voi tehdä pienempään ja korkeampaan vuokaan.
JANITA KIRJOITTI 02.09.2011 - 20:49
Voi miten ihanan näköinen luomus! Niin kesäinen. :) Näyttää kerta kaikkiaan herkulliselta tuo karviaistäyte, nam. Ja ihanalta näyttää tuo kuorrutekin, oi...

Pakko muuten vielä kehua näitä blogisi kuvia - ne ovat vain niin kauniita! :) Ihania värejä ja asetelmia, aivan kuin jostain reseptikirjasta tai jostain. Vau! :)
MAMA KIRJOITTI 03.09.2011 - 12:44
Herkullisen näköinen piirakka. Meinasin minäkin tuota kokeilla, mummo-ihminen kun olen!=)
TARJUSKA S/ TAIKINATAIVAS KIRJOITTI 04.09.2011 - 11:42
Näyttää todella hyvältä, tätä pitää joskus kokeilla.

perjantai 26. elokuuta 2011

Minttudomino-muffinssit

 

Puotini aloittaa tänään loman ja sen kunniaksi leivottiin tyttären kanssa dominomuffinsseja. Näistä tuli aika kivoja ja erilaisia. Jos ei tahdo domino sanan näkyvän muffinssien päällä, kannattaa keksi laittaa toisinpäin. Telineen ylätasolla näkyykin tällaisten keksien kuvio. Hyvää lomaa meille :) Jospa ehdin loman aikana leipoa pakkaseen jotain muutakin kivaa.

Minttudomino-muffinssit  n. 15 kpl

Taikina:

2 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g rasvaa sulatettuna
1 dl maitoa
reilu 3 dl  vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5-7 murskattua dominokeksiä

Pinnalle:

1 kokonainen Dominokeksi jokaisen muffinssin päälle

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita sulatettu rasva ja maito keskenään. Lisää rasva-maitoseos muna-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi joukkoon murskatut dominot ja sekoita. Aseta paperiset muffinssivuoat muffinssipellin koloihin. Täytä vuoat puolilleen. Aseta kokonainen dominokeksi taikinan päälle. Keksin voi jättää kokonaan pinnalle tai upottaa taikinaan niin, että päällysosa vain näkyy. Alimmasta kuvasta näet millaisia eritavalla asetetut keksit ovat paiston jälkeen. Paista muffinsseja 200 asteessa keskitasolla noin 12-15 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa, tummat muffinssit palaa pohjasta herkästi.



Tästä alimmaisesta kuvasta näkee millaisia muffinssit ovat paiston jälkeen. Takimmaisen muffinssin keksi on jätetty pinnalle kuten toiseksi viimeisessä kuvassa. Etummaisen keksi on painettu syvemmälle.

Aikaisemmat kommentit:
ESSULIINI KIRJOITTI 26.08.2011 - 15:12
Hauska idea ja taatusti myös lasten makuun, tuli ainakin ensimmäisenä oma poika mieleen joka pitää Dominoista =D
ELLU KIRJOITTI 26.08.2011 - 18:14
Kiva idea.
Oikein hyvää lomaa!
KRISSE KIRJOITTI 26.08.2011 - 18:37
Voi vitsi, tosi hauskoja muffinseja! Niin ja hyvää lomaa :)
LUKIJA KIRJOITTI 26.08.2011 - 20:50
Pitääpä kokeilla, bakerellaki oli tehny oreo kekseistä...
MERJA KIRJOITTI 26.08.2011 - 22:23
Kiitos lomatoivotuksista! Ihanaa ottaa rennosti välillä :) Nämä on hyviä, kannattaa kokeilla. Ja miksipä ei voisi tehdä muistakin kekseistä. Dominoissa on kiva kuviointi. Mustikkamuffinsseihin voisi käyttää vaikka mustikkadominoita jne. :)
HERKKUSUU KIRJOITTI 28.08.2011 - 12:27
Mukavaa ja rentouttavaa lomaa. Kiitos kivasta ideasta.
KAUHUKEITTIÖ/KATJA KIRJOITTI 29.08.2011 - 08:45
Hmh, mun kommentti katos johonkin!! Näitä on kyllä ihan pakko joskus kokeilla. Minttudominot on mun lemppareita ja näissä on varmasti maku kohillaan. Nam!
JOHANNA KIRJOITTI 30.08.2011 - 21:56
Kiva idea! Täytyy kyllä kokeilla, kun perheessä on useampi dominofani.
REVONPIHA KIRJOITTI 31.08.2011 - 10:03
Ihanaa lomaa sinulle! Nappaan tämän ohjeen mukaani.
JANITA KIRJOITTI 02.09.2011 - 20:45
Oi, onpas veikeän näköisiä muffinsseja! :) Todella hauska idea ja varmasti maistuvatkin hyviltä... Oikein hyvää lomaa sinne! :)

maanantai 22. elokuuta 2011

Helmi-vauvan ristiäiskoriste


Pikku-Helmi sai juhlaansa kakkukoristeen, jossa hän nukkuu simpukankuoren sisällä <3 
Paljon onnea koko perheelle!
~~~
Aikaisemmat kommentit:
ERÄS MUMMELI KIRJOITTI 22.08.2011 - 14:49
Suloinen koriste ja taitava tekijä!
CANELIA KIRJOITTI 22.08.2011 - 21:07
Todella suloinen koristeidea, ihan helmi! : )
JANITA KIRJOITTI 02.09.2011 - 20:53
Oi miten nätti! Ei voi kuin katsella haltioituneena ja ihmetellä, miten kummassa jotain noin kaunista ja yksityiskohtaista voi saada aikaan. Ihana tuo simpukka ja nuo helmet, sopivat hyvin yhteen nimen kanssa! :) Ihanasti kimallusta tuolla myös, oi... Aivan upea koriste, vau! Olet hurjan taitava!

lauantai 20. elokuuta 2011

Vauva & haikara-koriste


 Onnea koko perheelle! 

Aikaisemmat kommentit:
KAKKUMONSTERI KIRJOITTI 20.08.2011 - 11:45
Aiiivan ihana koriste taas! :) En ymmärrä miten saat tehtyä noista vauveleista noin suloisen näköisiä! <3
MERJA KIRJOITTI 21.08.2011 - 12:01
Kiitos :)

torstai 18. elokuuta 2011

Syntymäpäiväkoristeita






Tässä muutama syntymäpäiväkoriste kuva-arkistoista poimittuna :)
~~~
Aikaisemmat kommentit:
HELEEN KIRJOITTI 18.08.2011 - 20:54
Voi kun ovat taas mielettömiä yksilöitä! Olisi mielenkiintoista nähdä esikuvansa, varmasti täydellisiä karikatyyrejä nämä!
VAALEANPUNAINEN NONPARELLI KIRJOITTI 19.08.2011 - 08:19
Näistä sinun koristeista tulee aina niin hyvälle tuulelle!:) Kaikki ovat niin erilaisia ja persoonallisia ja täynnä pieniä yksityiskohtia! Ja ovat varmasti täydellisiä karikatyyrejä!:)
MERJA KIRJOITTI 20.08.2011 - 10:53
Kiitos :) Kyllä jonkin verran saa omaa olemusta tallennettua koristeisiin, jos on mahdollista nähdä päivänsankarista valokuva.

Mariannepullat & Tyrni-vaniljapullat

 
 Kuvassa: Mariannepullat

Pitkästä aikaan viikonloppuna tehtiin tytön kanssa pullataikina. Taikinasta pyöräytimme marianne ja tyrni-vaniljapullia. Tuli hyviä. Tyrnipulliin olisin lisännyt vielä kokonaisia tyrnimarjoja, mutta niitä ei nyt ollut enää pakkasessa. Täytyy odotella sadon kypsymistä. Ylemmässä kuvassa näkyy mariannepullat ja alemmassa tyrnipullat.

Pullataikina

5 dl Vettä
1 ½ dl Sokeria
1 pala (50g) Hiivaa
1 tl Suolaa
1 tl Kardemummaa
13-14 dl Vehnäjauhoja
100 g Pehmeää rasvaa

Liota lämpimään veteen hiiva, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää osa vehnäjauhoista sekä rasva. Sekoita hetki. Lisää loput jauhoista ja vaivaa hyvin. Anna kohota lämpimässä paikassa, leivinliinalla peiteltynä. Kaulitse taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täyte levyn päälle ja kääri levy rullaksi. Leikkaa noin 3-4 cm levyisiksi paloiksi. Aseta palat leivinpaperin päälle pellille tai isoihin paperivuokiin. Laittaessasi palat pellille, käännä taikinan "hännänpää" pullan alle, näin pulla pysyy koossa. Kohota hyvin. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 12 minuuttia, kunnes pullat ovat kypsiä. 

Mariannepullien täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ( 1 pss) Fazer Marianne Crush

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Täyte riittää noin 2 ½ dl pullataikinan täytteeksi kierrepullissa. Mariannetäytteiset pullat kannattaa laittaa paperivuokiin.

Tyrni-vaniljapullien täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tyrnihyytelöä (esim. Granholm´s)
½ dl vaniljakreemijauhetta (esim. Sallinen)
(Kokonaisia tyrnimarjoja)

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Halutessasi voit lisätä pulliin kokonaisia tyrnimarjoja. Täyte riittää noin 2 ½ dl pullataikinan täytteeksi kierrepullissa.

Kuvassa: Tyrni-vaniljapullat


Tyttö on innokas pikkuleipuri. Tässä hiukan tyylinäytettä pullien sokeroinnista <3 
~~~
Aikaisemmat kommentit:
HANNAR KIRJOITTI 18.08.2011 - 18:04
Mitä enempi sitä parempi, sokeria meinaan:)))
MERJA KIRJOITTI 18.08.2011 - 18:09
:D Tällä tyylillä vain loppuu aika pian raesokeri kesken ;)

tiistai 16. elokuuta 2011

Pienen traktorimiehen ristiäiskoriste


Paljon onnea Aleksi <3 
~~~
Aikaisemmat kommentit:
HELEEN KIRJOITTI 16.08.2011 - 20:11
Aivan mahtava idea laittaa vauveli traktorin renkaaseen!
SARI, BERRY FRIENDS KIRJOITTI 17.08.2011 - 08:13
aivan ihana!!!! Niin kuin kaikki koristeesi!!
MERJA KIRJOITTI 17.08.2011 - 10:14
Kiitos :) Tämän koristeen suunnitteli koristeen tilaaja itse, minä toteutin suunnitelmat.
PIONI KIRJOITTI 17.08.2011 - 10:40
Ihan lutuisin ristiäskakkukoriste! Oot vaan niiiiin taitava.
SARI KIRJOITTI 17.08.2011 - 12:58
Voi kuinka söpö! Ihana!=)
MERJA KIRJOITTI 17.08.2011 - 19:55
Kiitos paljon <3

maanantai 15. elokuuta 2011

Omena-toscapiiras


Viikonlopun vieraille maistui kahvin kera herkullinen omena-toscapiiras. Reseptin löysin kauniista Belle Baie-blogista. 

Omena-toscapiiras

Pohja:

100g rasvaa
2 munaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2-3 omenaa
kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita munasokeri-seokseen jauhot ja vaniljasokeri. Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula ja sekoita hyvin. Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan. Halkaise omenat ja poista kova keskiosa. Viipaloi omenat ja lado ne taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n.25 minuuttia. Kun otat kakun ulos uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Toscakuorrutus:

50 g rasvaa
3/4 dl sokeria
50 g mantelilastuja
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa miedolla lämmöllä. Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita huolellisesti. Lisää lopuksi maito. Levitä lämmin toscaseos kakun päälle ja laita uuniin 200 asteeseen n. 8-10 minuutiksi. Jäähdytä piiras.

Alla vielä kuva meidän huikean suuresta omenasadosta. Mitähän tästä valioyksilöstä loihtisi? ;) Jostain syystä toiseen omenapuuhun ei tullut lainkaan lehtiä tänä vuonna, kukat kyllä oli. Jännäsin tuleeko siinä roikkumaan syksyllä pelkät omenat, mutta ei tullut..

Aikaisemmat kommentit:
MARI KIRJOITTI 11.10.2011 - 14:53
Hei! Ajattelin testata tätä herkulliselta kuulostavaa ohjetta mutta pohjan sokeri määrä onpi unohtunut kokonaan pois. Tekstissä lukee vatkaa munat ja sokeri mutta sokerimäärää en ainakaan minä nähnyt. Oispa mukava jos saisi sen.
MERJA KIRJOITTI 11.10.2011 - 16:10
Mari: Hyvä kun huomasit! Nyt on sokerimäärä reseptissä. Eli 1 ½ dl sokeria tulee. :)
MARI KIRJOITTI 12.10.2011 - 08:55
Kiitos. Täytyy kokeilla tässä joku päivä.

lauantai 13. elokuuta 2011

Hääkakkukoristeita


Tänäkin viikonloppuna monen hääkakun päällä on minun valmistama koriste. Tässä esittelen muutaman niistä ja toivotan runon kera sydämelliset onnittelut kaikille tänään "Tahdon" sanoneille <3 

Sinä olet kaste ja minä olen maa
joka aamua odottaa.
Sinä olet tuuli ja minä olen puu,
johon tuuli laskeutuu.
Sinä olet tuli ja minä kuiva maa,
joka elämään virkoaa.
Sinä olet meri ja ulapalla sen
meren laulua kuuntelen.

Me kuulumme yhteen kuin taivas ja maa,
ei meitä voi erottaa.
Me kuulumme yhteen kuin myrsky ja yö,
sinun aaltosi rantaani lyö.
Me kohtaamme hetkessä ikuisuuden,
me palamme roihuten.
Kun muistosi hiekkaan jo haihtunut on,
elää rakkaus sammumaton.

Sinä olet taivas ja minä pääskynen,
joka luoksesi liitelen.
Sinä olet tuuli ja minä olen puu,
johon tuuli laskeutuu.
Sinä olet virta ja minä olen kuu,
joka veteen heijastuu.
Sinä olet lähde ja partaalle sen
minä kumarrun, janoinen.
Sinä olet meri ja ulapalla sen
meren laulua kuuntelen.

Anna-Mari Kaskinen





Aikaisemmat kommentit:
MARJUKKA KIRJOITTI 13.08.2011 - 22:17
Upeita, suorastaan uskomattoman taidokkaita töitä!!
HELEEN KIRJOITTI 13.08.2011 - 22:21
Kyllä on upeita! Saanko olla utelias ja ihmetellä, kauanko yhden koristeen valmistumiseen menee aikaa! Nimim. venyvät ja notkuvat tai halkeilevat massat :)
ROUVA V KIRJOITTI 14.08.2011 - 10:06
Nii on taas komioita koristeita =)... ja mä muuten, ku luulin olleeni kovinki ahkera, ni täällä sitä tippuu sitte maan kamaralle takasi ja kolinalla ;)
Muo siis kiinnostaa kans tuo kulutettu aika, per koriste... mulla riittää joskus vartti, mut toisinaan päivä ja vartti on likempänä totuutta !
Nyt maata 29 tunnin työpäivän jälkeen... ja koin muuten eilen ehtoolla sitte sen kakkumaailman katastrofinki, mitä täs onki ooteltu 8/ Viis kerroksinen hääkakku levis, ku jokisen eväät...onneks kylmiöön, eikä 100 hengen yleisön eteen ;O... Puolessatoista tunnissa sain kuiteski kuorrutettua uudestaan... ei ny ihan pro, mut kasvot säilys ;)
VAALEANPUNAINEN NONPARELLI KIRJOITTI 14.08.2011 - 17:06
Tosi upeita koristeita!!
MERJA KIRJOITTI 14.08.2011 - 22:21
Kiitos kaikille <3 Tuota ajankulkua kysytään silloin tällöin.. Sitä on aika vaikea sanoa. Se on niin koristekohtaista. Jos koristeessa on vaikkapa jotain isompaa yksityiskohtaa jota ei ole aiemmin tehnyt ja täytyy suunnitella enemmän niin silloin helposti voi vaikka tuplaantua suunniteltu työaika. Hääkoristeet, traktorit, autot ja muut paljon yksityiskohtia sisältävät koristeet ovat työläimpiä. Kaikki yksityiskohdat kun tulee minun käsien kautta, ilman mitään "muotteja" niin esim autojen muodot on saatava suurin piirtein oikeiksi. Kaikki massat värjään itse nykyään. Sekin vie aikaa. Työaikaan on laskettava myös asiakkaan kanssa koristeen suunnittelu.. joten kyllä täytyy sanoa, että jokaiseen koristeeseen oli se sitten pieni tai isotöinen valmistaa niin kaiken kaikkiaan aikaa menee reilusti. Itse olen vielä niin kriittinen kädenjälkeäni kohtaan, että jos en ole lainkaan tyytyväinen, niin saatan aloittaa vaikka ihan alusta muotoilun. Tätä onneksi ei tapahtu kuin joskus harvoin, esim jos jokin muoto on saatava näyttämään just tietynlaiselta ja en ole tyytyväinen. :) Sanotaanko, että 1 h - 1 työpäivä on aika hyvä aikaraja koristeille :) Vartissa minulla koristeet ei valmistu, johtuu varmaan siitä, että hyvin hyvin harvoin on sellaisia tilauksia, että ne olisi yksinkertaisia tehdä. Yleensä niihin tulee paljon yksityiskohtia. Joskus on kyllä sellaisia tilauksia, että täytyy samaa koristetta tehdä kahtena päivänä. Välillä on annettava kuivahtaa koristeen. Ja minullahan on vielä sellainen "takuu", että lähetän tilaajalle koristeesta kuvan/kuvia kun se on valmis. Jos on jotain pientä jota asiakas tahtoo muuttaa ja se on vielä helposti muokattavissa, niin sen teen. Huh, tulipas pitkä vastaus.

Rouva V: Aiemmassa vastausta aikakysymykseen.. Huh huh minkä pituinen työpäivä sinulla on ollut! Oi kamala mikä tilanne hääkakun kanssa. Voin vain kuvitella tunteet sen tapahtuessa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin! Ja miks ei olis menny kun ammattilaiset asialla :) Ja ahkera olet kuin mikä, ei voi muuta todeta. Toinen toistaan upeampia teoksia tulee sivuillesi näytille!
PAULA KIRJOITTI 15.08.2011 - 19:55
Oi miten ihania koristeita, niin uskomattoman hienoine tarkkoine yksityiskohtineen! Kerrassaan upeita. Itse kun moiseen joskus vielä pystyisi. :)
EHKIS KIRJOITTI 20.08.2011 - 17:50
Onko sekaan eksynyt yksi vanhempikin tuotos vai onko painovirhepaholainen yllättänyt? Menivätkö Mia ja Jansku naimisiin jo viime vuonna? =o)
MERJA KIRJOITTI 20.08.2011 - 20:01
Paula: Voi kiitos :) Kyllä sinullakin on blogissasi mahtavia leivonnaisia esillä :)
Ehkis: Ei kyllä päivämäärä on ihan oikein, pari vietti juhlat vain nyt vuotta myöhemmin. :) Kirjoitusvirheitä ei tapahtu aivan vähällä, koska asiakas saa koristeesta kuvan ja tarkistaa kirjoittamani tekstit myös siinä vaiheessa. Tällöin se on vielä korjattavissa.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Fendt-traktorikoriste


Tasavuotisjuhliaan viettävälle isännälle tein tilauksesta tällaisen suuren pöytäkoristeen. Koristeeseen pääsi Fendt merkkinen traktori ja päivänsankari itse. Tämä koriste on suuri ja raskas. Painoa varmasti tuli yli kilo. Koristeessa miehellä on kädessään naulapyssy. Paljon onnea!

Kävijälaskuri pyörähtää jonkin ajan kuluttua sellaisiin lukemiin, että täytyisi alkaa keksimään jotain kivaa arvontaa tms joka pyörähtää jonkin ajan kuluttua käyntiin.. :) 

Aikaisemmat kommentit:
HELEEN KIRJOITTI 10.08.2011 - 18:51
Vau! Olen sanaton!
SARITA KIRJOITTI 11.08.2011 - 06:26
Nää sun koristeet on kyllä niin omaa luokkaansa..jotain mihin kukaan muu ei pysty! Tosi hieno taasen!
MERJA KIRJOITTI 11.08.2011 - 11:27
Heleen & Sarita: Kiitos <3 <3 En paljon muuta osaa sanoa, niin sanattomaksi tällaiset palautteet tekee. Aikaahan näihin töihin menee aika hyvin, mutta intoa kyllä näyttää piisaavan tekijällä :)

tiistai 9. elokuuta 2011

Hääkakku- ja pöytäkoristeita

Tässä pieni kuvasarja muutamista valmistamistani hääkakku- ja pöytäkoristeita. Osa koristeista on pienempiä noin 10 cm halkaisijaltaan olevia kakkukoristeita. Suuremmat koristeet ovat noin 20-30 cm halkaisijaltaan. Nämä isommat koristeet sijoitetaan juhlissa esimerkiksi nätin korokkeen päälle juhlapöytään tai vaikkapa kakkutelineen ylimmälle tasolle yksistään.

Paljon onnea kaikille kuvien hääpareille <3 

















Aikaisemmat kommentit:
HELEEN KIRJOITTI 09.08.2011 - 12:44
Voi kun on upeita!
MARJA KIRJOITTI 09.08.2011 - 12:51
Mielettömän hienoja kaikki!!!
MAISA KIRJOITTI 09.08.2011 - 13:25
Uskpmattoman.hienoja!!!
MAISA KIRJOITTI 09.08.2011 - 13:26
Siis uskomattoman ;)
KERMARUUSU KIRJOITTI 09.08.2011 - 17:51
Kerrassaan upeita!!
KATRI (SITRUUNAMARENKI) KIRJOITTI 09.08.2011 - 19:34
Voi kuinka ihania ja upeita ja uskomattoman taidokkaita!!! Oot kyllä niin oikealla alalla, koristeissa on kaikissa niin paljon ihania yksityiskohtia ja omaperäisyyttä ja vaikka mitä, ei ees keksi niin paljon sanoja, mitä voisi noista sanoa :)
VAALEANPUNAINEN NONPARELLI KIRJOITTI 09.08.2011 - 20:28
Aivan mahtavia!!:)
HELUNA KIRJOITTI 09.08.2011 - 20:48
Upeita, söpöjä hääpareja! =)
ROUVA V KIRJOITTI 09.08.2011 - 20:52
Ihan käsittämätöntä jälkeä !!!
Saa jatkaa samaan malliin... kattelen nää puhki sil aikaa ;)
MARJO KIRJOITTI 09.08.2011 - 21:47
Uskomattoman hienoja!
MONA KIRJOITTI 10.08.2011 - 05:50
Mää en kestä !!!! Nämä on taas kaikki niin mielettömän ihania !
Erityismaininta ja hatunnosto lehmistä ja autoista...IHANIA !!!
SARI KIRJOITTI 10.08.2011 - 06:18
Aivan tajuttoman upeita!
SARITA KIRJOITTI 10.08.2011 - 06:22
Jestas kuinka mahtavanupeita taideteoksia jälleen!! Olet sinä muutaman hääkoltun päässyt väkertämään.
KAKKUKELLARI KIRJOITTI 10.08.2011 - 07:39
Sanattomaksi taas vetää, on niin upeita taideteoksia taas.
MERJA KIRJOITTI 10.08.2011 - 12:05
Voi miten ilahduttavan moni on tänne kommentoinut :) Kiitos paljon kaikille! Todella kiva nähdä ketä täällä käy.
JAANA KIRJOITTI 10.08.2011 - 13:46
Kauniita kaikki! :)
KAUHUKEITTIÖ KIRJOITTI 11.08.2011 - 09:59
Siis mie en tajuu!!!! Miten ihmeessä tommosia pystyy edes tekemään käsin???!!! Ihan mahtavaa jälkeä. Sanat ei ees riitä kuvaamaan näitä luomuksia.
MERJA KIRJOITTI 11.08.2011 - 11:21
Jaana & Kauhukeittiö: Kiitos <3 <3 Ja minulla ei puolestaan sanat riitä kiittämään, niin ihanaa palautetta kaikki laittaa.. Kyllä nämä vain syntyy täysin käsin valmistettuna. Työvälineinä en käytä muita kuin omia käsiä, kaulinta, pieni veitsen mallinen & "tikun" mallinen marsipaanityöväline. Niin ja joihinkin päivänkakkaran tyylisiin miniminikukkiin tulee käytettyä muottia. Muita välineitä ei kyllä tarvitse lainkaan. :)
ELLU KIRJOITTI 12.08.2011 - 18:15
Olet sinä kyllä oikea marsipaanitaiteilija. Nämä ovat taideteoksia. Mukava ihailla, kun itseltä ei onnistu.
MINTTU KIRJOITTI 28.08.2011 - 20:12
Varsinkin inkkarikoriste on ihan itkettävän ihana! Paljon tunnetta.