perjantai 13. heinäkuuta 2007

Valkosuklaa-juustokakku


Tämä kakku on aivan ihanaa! Kakun voi tarjota myös marjoista tehdyn soseen kera, jota on sokeroitu hiukan. Resepti on peräisin Ruoka-lehdestä parin vuoden takaa. Päälle voi laittaa myös ohjeesta poiketen esim. marjoja ja kiilteen..


Kakun päällä olevien ruusujen valmistusohjeen löydät täältä.

Valkosuklaa-juustokakku

Pohja:

175 g Domino-keksejä täytteineen (esim. minttu Dominoita)
70 g Sulatettua rasvaa

Laita keksit vahvaan pussiin ja murskaa ne kaulimen avulla. Sulata rasva ja yhdistä pohjan aineet keskenään, sekoita tasaiseksi massaksi. Painele pohja irtopohjavuoan pohjalle. Pohjalle voit laittaa pohjan kokoisen leivinpaperin palan. Tai voit koota kakun tarjoiluastille suoraan käyttämällä vain vuoan laitoja. Itse käytin tämän kakun kokoamiseen yhtenäistä kakkurengasta (=kakkuvuoka ilman pohjaa), jonka sisäpinnalle kiepautin reunakalvon. Reunakalvoja saa hankittua esimerkiksi erilaisista leivontatarvikenettikaupoista. Niiden avulla saat mm. hyydytetystä kakusta tehtyä niin korkean kuin haluat. Mikäli tahdot kakusta korkeamman tee täyte kaksinkertaisena. Reunakalvon tilalla voit käyttää myös leivinpaperisuikaletta. Tällöin reunasta tulee siistimpi.

Täyte:

5 Liivatelehteä
200 g Valkoista suklaata
½ dl Sokeria
2 Kananmunaa
2 dl Kermaa
200 g Maustamatonta tuorejuustoa

Kiehauta kattilassa vettä ja vatkaa munat ja sokeri kiehuvan veden päällä teräskulhossa/kattilassa vaahdoksi. Sulata suklaa. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto ja suklaa (kädenlämpöiseksi jäähdytetty) keskenään ja lisää joukkoon vaahdot varovasti sekoittaen. Tuorejuuston kannattaa antaa olla huoneenlämmössä jonkin aikaa ennen kuin sekoitat siihen suklaan. Seoksesta voi tulla rakeista, jos tuorejuusto on liian kylmää. Liota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Purista ylimääräinen vesi pois lehdistä. Kiehauta mikrossa 1 rkl vettä ja liuota lehdet kuumaan veteen. Sekoita hyvin ja anna samalla hiukan jäähtyä. Lisää seos ohuena nauhana täytteeseen. Sekoita massaa kokoajan liivatteen lisäyksen aikana. Kaada täyte pohjan päälle. Päälle voit laittaa esim valkosuklaalastuja (levystä juustohöylällä höylättyjä), sokerimassaruusuja, marjoja & hyytelö.. Hyydytä kakkua kylmässä mieluiten seuraavaan päivään, joko jääkaapissa tai sen voi laittaa myös pakastimeen, jossa se jähmettyy parissa tunnissa. Kakun voi tarjoilla myös soseutettujen marjojen kera.. Hyydytettyjä kakkuja voi tehdä pakastimeen ajoissa ennen juhlia ja sulattaa jääkaapissa tarvittava määrä.










Aikaisemmat kommentit:
RUUSUMAMMA KIRJOITTI 13.07.2007 - 15:01
Herkullisen näköistä ja varmasti tosi hyvää!!!!
EBE KIRJOITTI 13.07.2007 - 15:07
Näyttää hyvältä ja varmasti on herkkua!
MARIA KIRJOITTI 13.07.2007 - 20:25
Apua.. tänne ei parantuis tulla ollenkaan katsomaan, aina kaikkia herkkuja.. muutenkin tässä vaan leviää kun istuu illat ja syö :D

Mun mielestä sun kuvat on muuten aina ihan täydellisiä.. Kertoohan se jo kakun herkullisuudestakin että hupeni ennenkuin kameran sait esille ;)
MERJA KIRJOITTI 13.07.2007 - 20:45
Kiitos, tulee hyvä mieli teidän kivoista kommenteista :)
ULLA KIRJOITTI 13.07.2007 - 20:51
Varmasti oli älyttömän hyvää, näyttää jo tuossa kuvassa herkulliselle :)!
TIKKUNEKKU KIRJOITTI 13.07.2007 - 22:52
Kuulostaa ja näyttää ihan vastustamattoman hyvältä!!
APILA KIRJOITTI 27.10.2007 - 15:07
Tämä on minunkin lemppari-kakkuni. Nappasin ohjeen aikoinani samaisesta Ruoka-lehdestä, mutta lehti meni jossain vaiheessa hukkaan ja olen ohjetta siitä asti etsiskellyt. Kiitos hirveästi, että otit reseptin talteen ja pistit jakoon! Tämä on maailman paras juustokakku!!
MERJA KIRJOITTI 27.10.2007 - 18:30
Apila: Hyvä, että löysit ohjeen uudelleen :) Tämä on todella hyvää..
KRISULI KIRJOITTI 27.05.2009 - 10:13
Heippa! Siltä varalta, että luet vielä näinkin vanhan reseptin kommentteja kommentoisin ja kysyisin seuraavaa: Kiitos ihanasta reseptistä, tein tänä viikonloppun aja oli superhyvää! Vein kylään mukana ja kakku katosi alta aikayksikön!
Piti kysyä vielä tuosta kiehuvan veden päällä vatkaamisesta, että oletko jättänyt kananmunavaahdon sitten kulhossa tuohon vesihauteeseen odottamaan sekoittamista muihin aineksiin, vai ottanut pois liedeltä? Kysyisin myös, minkä kokoista vuokaa olet käyttänyt, itselläni irtokakkuvuoka (muistaakseni n. 26cm?) oli ilmeisesti vähän iso, kun oli hyvin ohut juusto-valkosuklaakerros vain. Vai mokasinkohan vain jotenkin vaahdottamiset.. :) Hyydtin kakkua reilun tunnin pakastimessa ja oli sen jälkeen jo ihan syömäkelpoinen. :)
MAIJA KIRJOITTI 10.11.2009 - 20:06
Tällä ohjella meillä tehtiin isänpäiväksi kakkua, oli tosi herkullista!
KASSU KIRJOITTI 20.12.2009 - 19:51
Resepti oli loistava. Tein avokin syntymäpäiville. Kakku katosi hetkessä kun santsijono kasvoi nopeasti. Olisi saanut kuulemma olla lisääkin. =^_^=
JENNA KIRJOITTI 02.01.2010 - 21:26
Heips! minkäs takia nuo munat ja sokeri vatkataa kiehuvan veden yllä? mitä eroa on kun tekee sen niin tai vatkaa normaalisti? :) kuulostaa erikoiselta, pitäähän sitä kokeilla. :) minäkin kysyisin tuota että minkä kokoiseen vuokaan teit tämän? :)
KARI KIRJOITTI 08.05.2010 - 16:44
KHYL OLI MAKIA KAKKU :)
LEILA KIRJOITTI 07.10.2010 - 16:00
Tein tuota juustokakkua ja voi kun tuli maukasta...nyt on tyttöjeni synttäreille valittuna hyvä kakku kermakakun siaan=)
ROOSA KIRJOITTI 22.10.2010 - 10:09
Hei merja! tama kakku on aivan uskomattoman hyvaa! tein sita tavallaan "kokeeksi" ja lopputulos oli todella maukas! Liotimpas muuten veden sijasta liivatteet samaan maaraan sitruunamehua(kun taalla englannissa vesi ei ole samaa suomen huippulaatua) ja se itseasiassa toi kakkuun mukavan raikkaan vivahteen. Tein kakun aika pieneen (20cm) vuokaan ja mielestani kakusta tuli juuri sopivan paksuinen. Semmonein suloinen pieniherkku :)
MERJA KIRJOITTI 22.10.2010 - 12:33
Kiitos paljon kommenteista!
Krisuli: Voi anteeksi hirveästi, minulta on mennyt ohi viestisi ja siksi tulee näin myöhässä vastaukseni. Joskus kaikki uudet kommentit eivät tule sähköpostiin. En muistaakseni jättänyt sokeri-munavaahtoa veden päälle odottelemaan. Ainoastaan sen aikaa pidin kuin vaahdotin. Oisikohan minulla ollut tässä noin 20 cm vuoka käytössä. Jos täytteestä haluaa todella muhkean niin silloin kannattaa tehdä täyte kaksinkertaisena.
Jenna: Pahoittelut sinullekin, kun vastaus tulee näin myöhässä! Mmhh.. Ohje on lehdestä talteen otettu, ihan tarkkaan en tiedä. Ainakin se vaahtoutuu paremmin :)
Roosa: Joo toki voi käyttää myös muita nesteitä liivatteiden liottamiseen :) Mukava kun olette kokeilleet ohjetta ja on onnistunut. Kiva kuulla, että myös muualla kuin Suomessa luetaan sivujani :)
MAISA KIRJOITTI 24.10.2010 - 19:42
Ihana ohje! Oma kakkuni on hyytymässä juuri jääkaapissa. Irtoreunavuoka päästää vähän läpi ja pahoin pelkään kakkuseni puolesta. Täytteestä tuli minulla todella löysää. Suklaasula kun oli kuumaa, kun sekoitin siihen tuorejuuston ja sitten vaahdot. Se taisi olla virhe? Minä oletin tuon vaahdottamisen tapahtuvan vesihauteen päällä sen takia, että munat ikäänkuin kypsyvät - kakkua kun ei paisteta.Olisko siinä perää? Osaatko Merja kommentoida tuohon täytteen löysyyteen jotain neuvoja? :)
MERJA KIRJOITTI 24.10.2010 - 23:14
Maisa: Kermavaahtoa ei kannata kuumaan seokseen lisätä, silloin tulee ainakin lirua seoksesta. Samoin liivate-vesiseosta kannattaa sekoittamalla jäähdyttää vähän aikaa ja lisätä ohuena nauhana massaan, koko ajan sekoittaen. Onnistuiko kakku lopulta? Jos ei niin kokeile uudelleen näitä noudattaen.
MILJA KIRJOITTI 12.11.2010 - 13:46
Etsin googlesta valkosuklaa-juustokakun ohjetta ja tämä tuli ekana tuloksena. Kommenttien perusteella todellakin kokeilen tehdä tämän reseptin mukaan! Isänpäiväksi vain parasta :)
Ajattelin kokeilla myös tehdä lisukkeeksi karpalomelbaa, antaa mukavasti vähän kirpeyttä!
MERJA KIRJOITTI 12.11.2010 - 18:07
Milja: Voi karpalo sopii varmasti aivan täydellisesti tähän lisukkeeksi! :P
HEIDI KIRJOITTI 15.11.2010 - 10:27
Tosi hyvää. Meilläkin tehtiin isänpäiväksi! Tein ohjeen vain 1,5 kertaisena..oli sen verran isompi toi irtopohjavuoka :) mutta nam :P Ei kyl kerral mene paljoa, sen verta makiaa tavaraa on :D
VEERA KIRJOITTI 10.12.2010 - 12:16
Kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa valkosuklaa-juustokakkua, tällä hetkellä se on jääkaapissa. Olisiko päälle voinut laittaa kelmua? En ole koskaan vatkannut munaa tuolla tavalla, toivottavasti onnistuu ja on hyvää :)
MERJA KIRJOITTI 10.12.2010 - 16:22
Heidi: Kiva kuulla :)
Veera: Kyllä päälle voi laittaa kelmun pingotettuna kireäksi vuoan reunoihin, siten että se ei koske kakun pintaan. Toki sitten jos pakastaa kakun niin jäätyneen kakun päälle voi laittaa kelmun. Kyllä varmasti onnistui ja tulee hyvää :)
HERKUTTELIJA KIRJOITTI 23.12.2010 - 15:33
Hei!
Aivan älyttömän herkullisen näköinen!
Jouluksi pöytäämme saapukin tämä herkku!:)
MARIA KIRJOITTI 23.02.2011 - 15:25
Minkä kokoiseen irtopohjavuokaan tällä ohjeella? 24 cm?
MERJA KIRJOITTI 23.02.2011 - 22:19
Herkuttelija: Kiva kuulla :)
Maria: 20 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan tein tämän. Jos tahdot paksumman täytteen kakkuun niin tee massa kaksinkertaisena.
SERVER404 KIRJOITTI 26.02.2011 - 20:19
Eipä ohjeessa mitään vikaa, mutta kun nyt tein niin paljonkii kyl tuli mokattua.
Sulatin suklaan ja siitä tuli just sopivasti kädenlämpöistä, annoin sen hetken olla kun vaahdotin kerman ja sitten lisäsin suklaaseen tuorejuuston (philadelphiaa). No, juusto-suklaaseos meni ihan kokkareiseks kun suklaa ei tykänny jääkaappikylmästä juustosta. Ehkä saatto suklaan sulatuskii olla vähän syynä?
No, lisäsin sitten molemmat vaahdot. Ei tullu tasaista eikä kovin kaunista, mutta maku oli ok. Kun ei liivatelehtiä ollu käytin liivatejauhetta (eikös ne aja saman asian? ekaa kertaa käytin) ja kun lisäsin liivatteen vaahtoseokseen ja koetin sekoitella, huomasin lopuks että sekoituslusikkaan oli jääny jo kunnon liivatesäikeitä. Tuskin tuosta nyt hirveen maittava tulee (liivatekökkäreet on kauheita), mutta ainakii sain kokemusta. :P
TANJA KIRJOITTI 30.03.2011 - 11:13
monelleko hengelle suurinpiirtein tämä ohje riittää?
SERVER404 KIRJOITTI 02.05.2011 - 18:56
Okei, tein uusiks tällä reseptillä ja nyt onnistu täydellisesti! <3 En enää ikinä käytä liivatejauhetta. Ja henkilökohtaisesti luulisin että tästä riittää n. 8-12 hengelle, ehkä joka useammalle kun on niin makee ettei paljoo voi syödä kerralla. :)
KUKKA KIRJOITTI 12.12.2011 - 20:55
Kiitos reseptistä, tämä kakku oli itsenäisyyspäivän hitti kahvipöydässä. Pohjan tein gluteenittomista dominokekseistä ja pipareista, ja ihan hyvä tuli siitäkin, vaikka nuo keliaakikkokeksit ei sellaisenaan kovin maistuvia aina ole. :)
PETRA KIRJOITTI 27.03.2012 - 14:04
Googlella löysin tähän ohjeeseen, jonka puolitin ja laitoin muffinssivuokiin. :) Nyt ne minijuustokakut hyytyy jääkaapissa, toivon mukaan onnistuu!
JOOPAJO KIRJOITTI 29.04.2012 - 16:44
Ohjeella tehtäessä täytteestä tuli rakeista?

2 kommenttia:

  1. Anonyymi8/4/13 05:21

    Ihanaa löysin tämän vielä. Hukkasin ohjeen ja etsin aika kauan ennenkuin löytyi. Tämä on aivan parasta juustokakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Mukava kuulla. Jos etsit vanhasta blogistani tätä ohjetta niin se blogi on laitettu kiinni kun vuodatus meni nurin. Muutin kaikki reseptit tähän osoitteeseen. :)

      Poista

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja