torstai 9. heinäkuuta 2009

Hilla-tyrnipiirakka


Nettiä selaillessa löytyi Arjan Leivontanurkasta kiva Hilla-valkosuklaapiirakka resepti, jota hieman muuttelin. Sokeria laitan tähän reseptiin hiukan vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Tuli vähän liian makeaa. Käyttämäni hillat olivat sokeroimattomia. Ja laitoin niitäkin puolet vähemmän. Tyrnit tekivät tosi kivan piristyksen. Piirakan voi tehdä tavalliselle pellille. Minä tein hiukan pienempää uunivuokaan, jotta pohjasta tuli hiukan paksumpi. Paloista voi tehdä pieniä, koska piirakka on aika tuhtia.

Hilla-tyrnipiirakka

Pohja:

300 g Pehmeää rasvaa
2 ½ dl Sokeria
2 Munaa
3 dl Vehnäjauhoja
3 dl Täysjyvävehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää vaahtoon jauhot. Levitä taikina uunipellille/vuokaan leivinpaperin päälle. Paista pohjaa noin 13 min 200 asteessa.

Täyte:

3-4 dl Hilloja
1 dl Tyrnimarjoja
1 prk Kermaviiliä
100 g Valkosuklaata sulatettuja
2 Munaa
1 dl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria

Levitä hillat ja tyrnit tasaisesti esipaistetun pohjan päälle. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä marjojen päälle tasaisesti. Paista vielä noin 15 min. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkausta. Piirakka sopii hyvin pakastettavaksi ja on parhaimmillaan kylmänä.


Aikaisemmat kommentit:
MAARIT KIRJOITTI 11.07.2009 - 18:55
Kertakaikkiaan herkullisen näköistä piirakkaa...ja ainakin minun lempimarjoilla=)
HANNA KIRJOITTI 12.07.2009 - 08:09
Namin näköstä! Kun vain sais noita arvokkaita marjoja jostain...
KIELOKERMA KIRJOITTI 12.07.2009 - 20:36
Oooh, näitä pitää varmaan joskus testata? Näyttäskö tulevan tyrnejä teille?
MERJA KIRJOITTI 14.07.2009 - 16:21
Kyllä niitä näyttää tulevan nyt vähän enemmän kuin viime vuonna. :) Ne on vaan niin tympeä poimia, piikkien vuoksi. Kehittelin oman poimurinkin tässä pari vuotta taaksepäin ;)
MINNA-MAARIT KIRJOITTI 17.07.2009 - 17:31
Ihanalta vaikuttaa! Tätä on testattava. Tänään tein Kultarannan pumpulikakkua, kiitos reseptistä! Aivan ihanaa, syötiin tuoreiden mustikoiden ja kermavaahdon kanssa. (tosi hyvää ilman lisukkeitakin.)
SANNA KIRJOITTI 30.08.2009 - 19:41
Täältä löysin todella mahtavia tyrnireseptejä, kiitos. Mulla tyrnit tuottaa nyt ekaa kertaa satoa, joten tietoa ei tyrnin viljelystä ole vielä kertynyt. Mikä on paras aika kerätä tyrnit? Onko ne jo nyt kypsiä? Joissakin nettijulkaisuissa olen lukenut, että keruu olisi lokakuulla? Milloin sinä keräät tyrnit? Vaikuttaakö keruuaika vitamiinipitoisuuksiin?
MERJA KIRJOITTI 02.09.2009 - 23:03
Tyrnin poiminta-aika on myöhään syksyllä, syys-lokakuussa, kun ilmat ovat jo viilentyneet. Marjat kypsyvät, kun yölämpötila laskee pakkasen puolelle. Kun marjat ovat kypsiä, poiminta käy helpommin. Itse kehittelin joku vuosi sitten, piikkeihin kyllästyneenä, poimintalaitteen. Pieneen hillosankkoon kiinni muovinen pieni putki ja sillä napsautin aina marjan irti ehyenä ja se vieri putkea pitkin sankkoon :) En tiedä tuosta vitamiinipitoisuuksista..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja