maanantai 15. maaliskuuta 2010

Marjapiilot


Näiden Marjapiilojen resepti on peräisin Sunnuntai Täysjyvävehnäjauho-pussin kyljestä. Monesti jauhoja käyttäessä on tullut mieleen, että pitäisi kokeilla. Ja nytpä vieraat saikin maistella näitä suoraan uunista otettuina. :) Näihin voi myös itse keksi täytteitä vaikkapa omenasta.. Marjapiilojen valmistustapaa hiukan muutin tähän reseptiin. Itse tein ensin kannet, jotta koko lopputaikina jäi pohjiin..

Marjapiilot 12 kpl

Pohja:

200 g pehmeää rasvaa
1 ½ dl sokeria
1 muna
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä 1 h jääkaapissa. (Minä en tätä vaihetta ehtinyt tekemään, joten jauhoja vähän taikinan käsittelyyn ja taikina vuokiin..) Kauli taikinaa levyksi jauhotetulla pöydällä. Ota muotin tai lasin avulla siitä 12 kpl pyöreitä kansia. Jaa lopputaikina 12 muffinssivuokaan (silikoniseen, peltivuokaan tai vahvoihin amerikkalaisiin muffinssivuokiin) pohjalle ja reunoille.

Täyte:

200 g mustikoita tai muita marjoja (käytin suomalaisia vadelmia ja mustikoita)
½ - 1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Sekoita osittain sulaneiden marjojen joukkoon sokeri ja perunajauho. Lusikoi marjatäyte syvennyksiin. Aseta taikinakannet marjapiilojen päälle. Paista 200 asteessa, uunin keskitasossa noin 15-20 min. Anna jäähtyä hyvin ja irroita marjapiilot varovasti.
~~~
Aikaisemmat kommentit:
SATUNNAINE VIERAILIJA KIRJOITTI 16.03.2010 - 06:45
Nämä on kyllä niin hyviä. Niinikuin sanoitkin, niin omenasta tulee kanssa huippuja. Kiehauta omenakuutiot pienessä sokeriliemessa, johon voi lisätä kanelia ja hiven inkivääriä. Suurusta tarvittaessa perunajauhoilla. Teen myös ensin kannet, sitten pohjat. Ohje ollut vuosia sitten Sunnuntai jauhomainoksesa. Kiva jos tullut taas esiin.
TARJUSKA S KIRJOITTI 16.03.2010 - 08:37
Nää on kyllä niin älyttömän hyviä ja seuraavana päivänä vielä parempia. Mie laitoin viimeksi mustikoiden joukkoon vadelmia ... mansikoilla pitäis seuraavaksi kokeilla. Mie kans teen kannet ensin :).
NELLI KIRJOITTI 16.03.2010 - 09:13
Herkullisen näköisiä =)
KIRSI KIRJOITTI 16.03.2010 - 09:50
Ihania piiloja =) Otankin ohjeen talteen!!
MERJA KIRJOITTI 16.03.2010 - 11:56
Tarjuska: Joo mullakin oli näissä mustikoita ja vadelmia. Se oli tosi hyvä sekoitus.
KIELOKERMA KIRJOITTI 17.03.2010 - 06:11
Kylläpä näyttää herkulliselta!
NOORA KIRJOITTI 02.04.2010 - 15:12
Nää ois varmasti ihania! Pitää kokeilla joskus =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja