keskiviikko 3. elokuuta 2011

Vaniljainen marjapiiras


Viinimarjat alkaa olemaan kypsiä ja niinpä viime päivinä on mehu-maija porissut useaan otteeseen. Pitkästä aikaan päätin leipoa jotain ja reseptikätköistä löytyi tällainen vanha marjapiiraan ohje. Piiras on nopea valmistaa ja siihen voi käyttää monenlaisia marjoja.

Vaniljainen marjapiiras

Pohja:

100 g pehmeää rasvaa
½ dl sokeria
2 ½ dl rouheista sämpyläjauhoa
½ tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Voitele piirasvuoka. Painele taikina vuoan pohjalle ja hiukan myös reunoille.

Täyte:

4 dl mustikoita
1 dl punaisia viinimarjoja
2 ½ dl (1 prk) Valio vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
½ dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään. Levitä marjat pohjan päälle. Kaada täyte marjojen päälle. Paista uuniin alaosassa 175 asteessa, noin 40 minuuttia. Jäähdytä. Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön tai kinuskikastikeen kera. Maistuu myös hyvin ilman lisukkeita.


Vinkki! Viinimarjat kannattaa poimia pensaasta käyttäen apuna marjapoimuria! Todella näppärä niksi, etenkin jos pensaita on paljon. Myös lasten pienet poimurit ovat käteviä tähän.


 Aikaisemmat kommentit:
KATARINA  KIRJOITTI 04.08.2011 - 05:12
Näyttää todella herkulliselta!
MERJA KIRJOITTI 06.08.2011 - 19:31
Maku on kyllä hyvä, jääkaappikylmänäkin :)
SIRPA KIRJOITTI 20.08.2011 - 07:31
Herkullisen näkäöistä ja tuo kinuskikastike tuossa päällä...nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja