lauantai 16. helmikuuta 2013

Kaksospoikien rotinakakku


"Miten pienet pojat valmistetaan... 
..ensin aamukastetta laitetaan 
pieneen kultaiseen rasiaan. 
Hopeaa enkelin siivestä ripotetaan 
ja auringon valolla sekoitetaan... 
..näin pienet pojat valmistetaan"

Onnea kaksospoikien syntymän johdosta koko perheelle <3 


Minttusuklainen rotinakakku

Kakkupohja:

6 kananmunaa
3 dl sokeria
10 ½ rkl kiehuvaa vettä
6 dl vehnäjauhoja
1 ½  tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Vaahdon tiedät olevan hyvä silloin kun vaahdosta jää pinnalle kuvio vispilää nostaessa. Lisää muna-sokerivaahtoon kiehuvan kuuma vesi (veden voi kiehuttaa nopeasti mikrossa) samalla varovasti sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän lävitse. Sekoita varovasti vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina hyvin voideltuun & korppujauhotettuun kakkuvuokaan, jonka läpimitta on 24cm. Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla, noin 45 min. Paistoaika on vaihteleva, riippuen uunin tehosta. Anna pohja vetäytyä vuoassa noin 10-15 min, uunista oton jälkeen. Kumoa pohja leivinpaperin päälle vasta tämän jälkeen. Anna jäähtyä hyvin. Leikkaa 3-4 osaan.

Minttusuklaatäyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
n.170 g (yksi "pötkö") Minttu Domino-keksejä
200 g Pandan Minttu täytesuklaata
2½-3 dl vispikermaa

Laita keksit vahvaan suljettuun pussiin. Murskaa keksit kaulimen avulla. Keksimurskan ei tarvitse olla ihan jauhemaista vaan joukkoon voi jäädä "sattumia". Paloittele minttusuklaa. Sekoita tuorejuusto, keksimurska ja suklaa keskenään. Vaahdota kerma, lisää seokseen ja sekoita hyvin. 

Kostutusvesi:

5 dl vettä
½ dl sokeria

Kiehauta vesi ja sokeri. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Kostutusveden määrä on tässä ohjeessa noin mitta. Sienikakkupohjaa saa kostuttaa enemmän kuin normaalipohjaa jotta se ei jää kuivaksi. Hetki ennen tarjoilua täytetty kakku vaatii enemmän kostuketta kuin edellisenä päivänä täytetty kakku. Itse teen aina kostutusvettä reilun määrän ja jos sitä jää yli, se säilyy jääkaapissa. Kostuttaa voit myös limsalla, vaniljamaidolla, mehulla.. 

Kuorrutus:

noin 7 dl Vispikermaa
sokeria maun mukaan

Vatkaa kermavaahto vaahdoksi. Mausta sokerilla. Sivele täytetyn kakun päällysosaan paletin/lastan avulla sileä ohuehko kerros kermaa. Tämän jälkeen sivele kakun reunoille kermasta "tarttumapinta" paletin avulla. Aseta kertakäyttöiseen pursotinpussiin tähtitylla (koko nro.8-10). Täytä pussi kermavaahdolla ja pursota ensin pitkät sivut. Sen jälkeen tee kakun päälle reunapursotukset. Koristele kakku. Ruusun valmistusohjeen löydät täältä: http://merjanleivonta.blogspot.fi/p/kakkukoristeruusut.html . 
Muistona säilytettäviä vauvakoristeita voi tilata: www.marsipaanipuoti.fi .





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja