tiistai 12. marraskuuta 2013

Virkatut vauvan tossut


Viime talvena tahdoin tehdä kummitytölle virkatut tossut. En kuitenkaan löytänyt mieleistä ohjetta, joka olisi ollut suomenkielinen. Muutaman kerran aloitin virkkaamista ja lankakopasta löytyy vieläkin muutama tekele joihin menetin toivon ;) Kokeilujen jälkeen sain kuin sainkin tossut valmiiksi. Virkatessa kirjoittelin ohjeen ylös ja tässä se tulee. Tällä ohjeella pystyy tekemään minkä kokoiset tossut vain, kunhan suurentaa silmukoiden määrää.

Virkatut vauvan tossut-ohje

Kuvan tossuissa on käytetty Novita Jenika-lankaa
Koukku: 5-6

1. kierros: Tee lankalenkkialoitus: tee langasta löysä lenkki etusormen ympäri, koukkaa lanka silmukaksi koukulle lenkin sisältä ja virkkaa 1 ketjusilmukka. 

2. kierros: Virkkaa lenkkiin 4 kiintosilmukkaa. Kiristä langasta vetäen lenkki kiinni. Näin virkkaamista silmukoista muodostuu pieni pyörylä. Sulje kierros piilosilmukalla.

3. kierros: Virkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa jokaiseen edellisen kierroksen silmukkaan 2 kiintosilmukkaa. Sulje kierros piilosilmukalla. 

4. kierros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa edellisen kierroksen silmukoihin joka toiseen 2 ja joka toiseen 1 kiintosilmukka. Sulje kierros piilosilmukalla. 
HUOM! Jos haluat tossusta suuremman, jatka kärjen leventämistä ja lisää silmukoita tasaisesti ympäri kierroksen. Pikkutossua virkatessa leventäminen yleensä on tässä kohti riittävä. 

5-6. kierrokset: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Jatka tossun kärkiosan virkkaamista ilman lisäyksiä tekemällä jokaisen edellisen kierroksen kiintosilmukkaan 1 kiintosilmukka. Vauvan tossuun riittään 1-2 kierrosta ilman lisäyksiä paksummalla langalla.

7. kierros: Kärkiosa on nyt valmis. Jatka tossun pohjaosan virkkaamisella. Virkkaa 1 ketjusilmukka ja käänny. Virkkaa yhteensä 8 kiintosilmukkaa ja yksi ketjusilmukka. Käänny ja jatka kiintosilmukoita edestakaisin. Sovita tossua tarvittaessa jalkaan ja virkkaa pohja tarpeeksi pitkäksi. Sovittaessa tossua kannattaa hiukan venyttää, sillä se venyy käytössä. Tähän tossuun virkkasin pohjakierroksia 6. 

8. kierros: Käännä työ nurinpäin ja taita kaksinkerroin. Virkkaa kantapään kohta piilosilmukoilla kiinni. Katkaise lanka ja päättele. 

9. Tossun reunan viimeistely: Kiinnitä lanka pohjaosan alusta kolmanteen silmukkaan (isommassa tossussa kohta alkaa taaempaa). Virkkaa 1 ketjusilmukka ja jatka virkkaamalla kiintosilmukoita reunaa pitkin niin että reunasta tulee tiukahko. Reunavirkkauksen idea on saada tossusta tiukempi ja "kuppimaisempi". Jätä kulmissa silmukoita väliin seuraavasti. Tossun etuosan kulmissa 2 silmukkaa ja takaosan kulmissa 1 silmukka. Kiristä virkatessa lankaa sopivasti. Virkkaa kierros loppuun ja kiinnitä piilosilmukalla. Älä katkaise lankaa vielä. 

10. Jalanpäälyslenkin valmistus: Ompele nappi tossun sivulle. Jatka virkkaamista tehden ketjusilmukkajono josta tulee jalan päälyslenkki. Kiinnitä ketjusilmukkajono piilosilmukalla niin että niistä muodostuu ympyrä. Katkaise lanka ja päättele. 

HUOM! Virkkaa toinen tossu samalla tavalla, mutta aloita tossun reunan viimeistely tossun vastakkaiselta suunnalta. 


Jos kokeilet ohjetta, kuulisin mielelläni kommentteja siitä :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja