perjantai 7. maaliskuuta 2014

Traktorikakku pyöreästä pohjasta


Kuvia selatessa löytyi muutama kuva traktorikakusta, jonka valmistin syksyllä. Jaan tässä muutaman kuvan teille, joista käy ilmi miten traktorikakku syntyy pyöreästä kakkupohjasta. Kun näkee hiukan vaivaa ja käyttää luovuutta, ei muotokakkuvuokia tms tarvita ;) Ensin leikataan pohjasta traktorin mallinen. Ylimääräisistä paloista kasataan vielä yksi kerros renkaiden kohdille. Ja sitten ei muuta kuin täyttämään kakkua.

Tarkkaa reseptiä tähän kakkuun en valitettavasti muista enää. Täytteenä taisi olla toisessa välissä kinuskitäyte ja toisessa puolukkainen täyte. Päällinen on sokerimassaa. Ennen kuorruttamista kakku kannattaa sivellä kreemillä. Tarkempia ohjeita näihin löytyy blogistani muiden täytekakkureseptien kohdalta. Mm. renkaiden kohdille tahtoo tulla sokerimassaa reilummin, mutta ne voi mielestäni jättää suosiolla lautasen reunalle :) Renkaiden kuviot voi myös tehdä painamalla siihen jäljet työvälineellä. 

Paljon onnea vielä pienelle traktorifanille näin jälkikäteenkin :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja