sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Pikku tytön mekko





Viime aikoina vapaapäivinäni meillä on kuulunut ompelukoneen surinaa. Ystäväni into ompelemiseen tarttui minuun uudelleen ja tästä taisi tulla pysyä harrastus. Ensimmäiset kokeilut ovat onnistuneet sen verran hyvin, että kone ei taidakaan löytää itseään varaston perältä, jonne se viime kerralla joutui ;)

Ompelut aloitin harjoittelemalla perushousuja ja paitoja. Täytynee todeta, että paitakin on helppo tehdä kun sen kokoaa oikeassa järjestyksessä ;) Seuraavat ompelut taitaakin olla oman prinsessan kesämekot ym. Kyllä hän olikin onnellinen uudesta mekostaan <3 Tämä mekko on itseasiassa oikeasti kaavan mukaan tunika, mutta menee kyllä hetken vielä pituuden puolesta mekkonakin. Kiitos ystävilleni ompeluvillityksen levittämisestä ja kaavoista <3 Yksi mekkojen unelmablogi löytyy ehdottomasti täältä: Mekkotehdas . Heiltä on ilmestymässä myös mekkokirja, joka täytyy kyllä ehdottomasti hankkia.

Mekon tiedot:

Kaava: Ottobre-lehti nro 1/2009, Kerttu popliinitunika
Kankaat: Fabriina

Mekko on tehty muuten ohjeen mukaan, mutta taskun kohdalla luovutin epäonnistuneen ensimmäisen yrityksen jälkeen. Joten sydäntasku on ommeltu koristeeksi ja siihen on lisätty nappi.

~~~
Aikaisemmat kommentit:

TARJA KIRJOITTI 25.03.2012 - 21:52
IHANA mekko ♥ Tuo sydän on hieno ja nappi kruunaa sen!
Oikein onnistunut, ja varmasti mieluinen tytölle!
Hyvää Kevättä! Ompelun ja askartelun iloisia hetkiä!
KIELO KIRJOITTI 26.03.2012 - 06:51
Se on niin ihana!!!!! Hyvä sinä :)
TIINA KIRJOITTI 26.03.2012 - 11:02
Voi miten suloinen mekko. :)
MERJA KIRJOITTI 26.03.2012 - 12:05
Kiitos <3 Olen kyllä tosi innoissani, että osasin tämän tehdä. Aikaisemmat ompelukokemukset ovat kovin vähäisiä vielä. Mutta tämä ei jää kyllä nyt viimeiseksi ;) Ai niin, sydämen muotoa muutin myös tässä kaavassa.
SARITA KIRJOITTI 26.03.2012 - 15:09
Aivan ihana!!
TIINA KIRJOITTI 26.03.2012 - 18:25
Blogissani pieni tunnustus sinulle. :)
MAASIKAS KIRJOITTI 29.03.2012 - 22:00
Ihanaa Merja!Kyllä täällä blogissa silmä lepää ja tulee tosi hyvälle tuulelle, ihan oikeasti, lämmin ja oikein tuntee, miten sydämellä on kaikki sun jutut askarteltu. Toivon koko Sun perheelle aurinkoista kevättä ja innoilla käyn täällä katsomassa uusia juttuja...kokeiluun lähtee täällä kerta sun domino-muffinsit meidän 7vee poitsun synttäreille:)kiitos jo nyt ohjeesta, varma hyviä, kun vaan osaan tehdä:)
RAVOSA KIRJOITTI 06.04.2012 - 18:55
Siis todella IHANA. Sinun käsissäsi "taipuu" massat ja kankaat ja korut.Olet todellinen käsillä tekijä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pikku Linnean kastekoriste



Pieni prinsessa Linnea sai tänään kasteessa nimen. <3 Koristeeseen hänen kanssaan pääsi perheen söpöt koirat. Onnea koko perheelle!
~~~
Aikaisemmat kommentit:

NELLI KIRJOITTI 25.03.2012 - 16:52
Suloinen koriste =)
PAMPULA KIRJOITTI 04.04.2012 - 10:19
Aivan mahtava :)
MERJA KIRJOITTI 04.04.2012 - 21:38
Kiitos <3

maanantai 12. maaliskuuta 2012

70 v - koriste


" Kauneimmat juhlahetket sydämeen talletetaan.
Ne myöhempiin päiviimme jäävät muistoja kultaamaan. "

Paljon onnea päivänsankarille!
~~~
Aikaisemmat kommentit:

SARITA KIRJOITTI 12.03.2012 - 20:25
Kuinka herttainen!!
LEENA-MUORI KIRJOITTI 13.03.2012 - 13:33
Ompas siinä oikeanlaista tunnelmaa!!! Tuntuu aidolta mummolta. :D
MERJA KIRJOITTI 14.03.2012 - 18:00
Kiitos <3 Tässäkin koristeessa valokuvia käytettiin apuna kasvojen ja vaatetuksien osalta. :)
KRISTINA KIRJOITTI 15.03.2012 - 14:33
Todella ihana!! Ja niin paljon yksityiskohtia =)

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Pikku tytön rotinakakku


Vastasyntyneen pienen prinsessan mummo tahtoi vielä tuoreelle perheelle lahjaksi kakun jossa on valmistamani vauvakoriste. Kakun pinta on kermaa, sisältä löytyy vadelmakermahyydyke sekä valkosuklaa-tuorejuustotäyte. Kaikki koristeet ovat sokerimassaa.

Auringonsäde maahan koski,
syntyi soma nukkaposki.
Tuli tähän maailmaan,
sydän iloa tulvillaan.

Sydämelliset onnentoivotukset pienen prinsessan syntymän johdosta koko perheelle <3 


Aikaisemmat kommentit:
KAKKUTERAPIAA KIRJOITTI 09.03.2012 - 12:41
Todella suloinen kakku :)
VILIMARIKA KIRJOITTI 09.03.2012 - 13:14
Nyt alkoi tehdä mieli täytekakkua! :P
Aivan ihanan kakun olet taas tehnyt. Tuota en kuitenkaan raaskisi syödä. Lakka pintaan ja lasivitriiniin. :)
HANNA KIRJOITTI 09.03.2012 - 16:39
Kerrassaan ihastuttava, niin kaunis!
SARITA KIRJOITTI 09.03.2012 - 19:02
Ui kuis suloinen kokonaisuus!!:D
ULLA KIRJOITTI 09.03.2012 - 20:58
Aivan mahtava kakku ja varsinkin koriste, pikkuinen tutti ja kaikki :)!
SUVI KIRJOITTI 09.03.2012 - 21:12
Ja hyvää oli:)
PIIA KIRJOITTI 10.03.2012 - 07:34
Niin suloinen :)
HENNA KIRJOITTI 10.03.2012 - 08:03
Voi jestas sentään mikä söpöläinen koko kakku!
KRISSE KIRJOITTI 10.03.2012 - 09:32
Ihan mielettömän upea ja kaunis kakku! Niin ihanat pursotukset ja kauniinmalliset ruusut <3
JANTTA KIRJOITTI 10.03.2012 - 13:12
Voi hyvän tähen kun on nätti !

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Marsipaanipuodin uudet nettisivut ja arvonta!


Tervetuloa tutustumaan Merjan Marsipaanipuodin uudistuneille nettisivuille! Löydät sivuiltamme laajan kuvagallerian leipuri-kondiittori Merja Sirviön käsityönä valmistamista, uniikeista kakku- ja pöytäkoristeista. Galleriasta voit poimia parhaimmat ideat omaa unelmiesi koristetta varten, jonka Merja toteuttaa juuri Sinun juhliasi varten.

Uutuutena meillä on ilo esitellä hauska korvakorumallisto, josta löydät päivääsi piristämään mm. erilaisia kakkuja ja pitsoja. Korut valmistetaan sterlinghopeasta 952 ja polymeerimassasta. Ne eivät sisällä nikkeliä ja sopivat myös herkälle käyttäjälle. Marsipaanipuodin korut saavat hymyn huulille erilaisuudellaan. Kaikki tuotteemme toimitetaan asiakkaille postin välityksellä. Ne pakataan kauniisti ja ovat siten myös hyvä lahjaidea.

Suuret kiitokset sivujen tekijälle Paula Tavastille. Erityiskiitokset serkulleni Kirsille ihanasta runosta, jonka hän teki yrityksestäni. Siskolleni Marjalle kiitos tuesta, kaikesta avusta ja mielipiteistä. Olette ihania <3


Uusien sivujen kunniaksi järjestämme kaksi arvontaa, facebookin fanisivuilla ja täällä blogissa. Molempiin arvontoihin saa osallistua.

Merjan Marsipaanipuodin koruarvonta

Palkinto: Osallistujien kesken arvotaan 2 paria Merjan Marsipaanipuodin uudesta korvakorumallistosta. Voittajat saavat valita korut mallistostamme, joka on esillä yrityksen nettisivuilla. Tarkempia tietoja korvakoruista voi lukea korumalliston toimitusehdoista.

Säännöt: Jätä kommenttilaatikkoon viesti nimimerkillä ja lisää myös sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti). Kerro myös mielipiteesi sivuista, sekä korumalliehdotus. Koruideoita saatan toteuttaa tulevaisuudessa.

Arvonta: Jätä kommentti keskiviikkoon 14.3.2012 mennessä, niin ehdit mukaan arvontaan. Arvonta päättyy kun itse kommentoin viestiketjuun. Voittajalle ilmoitetaan heti sähköpostitse. Huolehdithan, että sähköpostilaatikkosi ei ole täynnä. Saatuamme voittajan osoitetiedot, sekä toiveen palkintokorusta, lähetämme tuotteen ensitilassa. Onnea arvontaan!
~~~
Aikaisemmat kommentit:
TINSKU KIRJOITTI 07.03.2012 - 19:46
Hienot sivut. Korut niin ihania, että taidanpa laittaa reiät korviin :)

JOHANNA KIRJOITTI 07.03.2012 - 19:53
Herkullisia koruja ja upeat sivut! Koruehdotukseni voisi olla vaikkapa cupcakesit :D

TIINA S KIRJOITTI 07.03.2012 - 19:54
Pirteät ja selkeät sivut. Kesän tullessa kiva olisi saada korumallistoon kesän marjoja(mansikka, mustikka). Ja tietysti pihlajanmarjat =)

RAIJA KIRJOITTI 07.03.2012 - 19:59
Sivut on hienot.Tulee aina katsottua,mitä tänne kuuluu.Sun kakunkoristeet on ihania ja toi pöllö -korvakorut on söpöt!Ehkä siihen sopiva kaulakoru yms.Olet taitava tekijä!

MARIA KIRJOITTI 07.03.2012 - 20:44
Vau mitä kättentöitä täältä löytyy!! Mm. aivan ihania koristeita ja sit nää korvakorut.. Vau :)
Toivoa kun saa niin tämä voisi pitää lehmiä tai My Little ponyja korvissaan suurella innolla ja ylpeydellä! :)
Aurinkoisia keväänodotuspäiviä!

LOTTA KIRJOITTI 07.03.2012 - 20:59
Sivut on selkeät ja korut syötävän suloisia! Itse haluaisin korviini killumaan söpöt siilit. :)

*ANU* KIRJOITTI 07.03.2012 - 21:09
Ihania koruja :)

*ANU* KIRJOITTI 07.03.2012 - 21:16
Hatarapää unohti laittaa edelliseen viestiin ehdotuksen eli itse tykkäisin lumihiutaleista :)

MERTSIKKA KIRJOITTI 07.03.2012 - 21:47
On kyllä herkulliset kotisivut, sekä myös toimivat! Ja todelliset hyvän mielen sivut, joka kerta vieraillessa tulee hymy sekä huulille että mieleen monenmoisista toteutuksistasi. Korumalliehdotuksena vaaleanpunaiset Aino-tossut olisivat yhtä hauskat korvissakin kuin jaloissa ;)

SIRPA KIRJOITTI 07.03.2012 - 21:57
IHANIA <3 Koiran tassut, joulupiparit ja kärpässienet.

VILIMARIKA KIRJOITTI 08.03.2012 - 05:05
Tekisi mieli maistella kaikkea. :) Tarkastella tarkemmin, lähempää. Mitä muutakaan, kuin herkulliset sivut ja upeat värikuvat tuotteista. Selkeä, helppo löytää haluamansa.

HE-KE KIRJOITTI 08.03.2012 - 05:32
Ihanat kotisivut ja ihania koruja ja kaikkee :)

SISARET KEITTIÖSSÄ KIRJOITTI 08.03.2012 - 06:52
Iik, kun on ihania koruja! Upeat sivut sinulla ja mahtavia reseptejä ja kuvia pullollaan! :)

HELEEN KIRJOITTI 08.03.2012 - 06:57
Hienot sivut, taidolla tehtyjä koruja, kuten leivonnaisesikin on!

MINTTUMAARIA KIRJOITTI 08.03.2012 - 07:15
Ihania :) Selkeät sivut, äidille antaisin nuo omenat, koska omat reiät menneet umpeen!

IIDA KIRJOITTI 08.03.2012 - 07:20
Sivut ovat selkeät ja hyvän näköiset! :) Ihania koruja ja komppaan tuota koruehdotusta cupcakeista. :)

KIRSI KIRJOITTI 08.03.2012 - 07:26
Onnea uudistuneille ja hienoille sivuille!! Selkeät sivut, joista on helppo selailla koristeita ja aivan ihastuttavia koruja!

MAIJA KIRJOITTI 08.03.2012 - 07:46
Hienot sivut. Olet taitava ja erittäin luova. Mukavaa kevättä!=)

PÄIVI KIRJOITTI 08.03.2012 - 07:49
Ihania koruja,omenat on mun suosikki;)

SARAJANA KIRJOITTI 08.03.2012 - 08:25
Kauniit uudet sivut! Ehkä tosin tuo otsikoiden kaunokirjoitus on pienemmillä fonteilla hieman hankala lukea - ainakin pienellä läppärillä, mitä itse käytän. Muutoin selkeät sivut ja helppo navigoida!

Nuo korvakorut on todella hauska idea! Varsinkin nuo reikäleivät, patongit ja karjalanpiirakat ovat todella oivallisia, enkä ole sellaisia nähnyt muualla, vaikka monessa paikkaa on näkynyt esim. kakkupaloja ja muffinsseja. Samoin nuo pitsat ja piirakkapalat ovat ihanan erilaisia, samoin sydänomenat. Uuusiksi ideoiksi voisin mainita vaikkapa appelsiiniviipaleet, croissantit ja voileipäkakun viipaleet. :) Ehkä myös erilaisia välineitä voisi olla hauska nähdä, kuten kakkulapiot ja vispilät, tosin jälkimmäiset olen saattanutkin jossain jo nähdä. (Itse sinuna keskittyisin juurikin leipomuksiin/ruuanlaittoon liittyviin aiheisiin, ja niihinkin harkiten, koska mm. cupcakeseja, marjoja, täytekakkupaloja, tikkareita ja karkkeja -erilaisista hahmoista ja eläimistä puhumattakaan- löytyy jo monista muistakin puodeista ja eri tekijöiltä.)

SARI KIRJOITTI 08.03.2012 - 09:20
Voi nuo pöllökorvikset ovat ihanat! Olisi kännykkäkorunakin kiva!=) Omenakorvikset ovat myös kauniit. Mitäköhän sitä voisi ideoida: possu, hirvi ja nuo reino-tossuideat olis hauskat.

HANNA KIRJOITTI 08.03.2012 - 09:42
Uudet sivut ovat todella selkeät, ja sieltä kyllä löytää sen mitä on etsimässä :) Korumallisto on oiva lisä kaikkeen muuhun! Erilaiset kukat korvakorumalliston jatkeeksi! :)

JOHANNA  KIRJOITTI 08.03.2012 - 10:21
Upea uudet sivut :) ja noi korvakorut aiiiiivaaan ihanniiiiii :))))))

YEANNA KIRJOITTI 08.03.2012 - 10:25
Voi että! Uudet sivut ovat todellakin kokeneet hyvän uudistuksen. :) Selkeys on iso plussa! Korumallistosta löytyy monta suosikkia. Uutena ideana voisi olla pingviini, nalle, tikkari, nekku, tortut, muffinit! :)

TANJA KIRJOITTI 08.03.2012 - 10:26
Ihania korviksia.Olet taitava.Usein seikkailen näillä sivuilla.

OUTI KIRJOITTI 08.03.2012 - 11:39
Taitava olet kyllä :) Kaikki eläinaiheet ois ihania korviksissa <3 !

ESSULIINI KIRJOITTI 08.03.2012 - 12:54
Onnea uusista sivuista!
Mieleeni tuli jostain syystä, uimarenkaat :D Avaimenperinä tälläiset olisi myös kivoja.

Aurinkoista kevättä sinulle Merja!

SANNA KIRJOITTI 08.03.2012 - 13:21
Selkeät sivut ja ihania kuvia!! Korvikset eritoten on aivan mahtavan hellyttäviä! Ideoiksi tuli itsellekin mieleen cupcaket, pikkuleivät (täytekeksit, herrasväet yms.), sekä tietty Suomen luonnosta löytyviä ihania herkkuja, kuten mustikka, puolukka, mansikka jne.

LINDA KIRJOITTI 08.03.2012 - 13:45
nam mitä koruja ! 

MARILEE KIRJOITTI 08.03.2012 - 14:36
Wau, mitä koruja!! Mukaan arvontaan!! =)

SARI KIRJOITTI 08.03.2012 - 15:26
Sinulla on aivan ihanat sivut.Olen saanut monta hyvää vinkkiä niin kakuikkihin kuin joululahjoihinkin. Oikein mukavaa naistenpäivää ja aurinkoista kevättä.

REPSU KIRJOITTI 08.03.2012 - 18:29
ihania koruja! jotkut karkit tms voisivat olla kivat :)

MARJAN LAUMA :) KIRJOITTI 08.03.2012 - 19:55
Hienot ja toimivat sivut ja upeat kuvat! Minulla on ollut ilo nähdä Merjan kättentöitä ihan livenä ja en voi muuta kuin suu auki hämmästellä kuinka joku osaakin luoda jotain näin kaunista kuin esimerkiksi kaikki tekemäsi leivoskorvikset! Jatka samaan malliin Merja <3

MAASIKAS KIRJOITTI 08.03.2012 - 22:18
Hei!Ja onnea upeista sivuista. Tämä on ehdottomasti mun lempparisivuja, käyn täällä melkein päivittäin ja olen löytänyt aika monta ihana reseptia. Kiitos siitä Merja! No ehkä korvisehdotus olisi mansikkakorvikset, kun olen kesäisin mansikkataloemäntä ja blogin nimikin on maasikas eli se on viroksi mansikka:) Aurinkoitsa kevään odotusta Sinulle ja perheelleni:)

RAVOSA KIRJOITTI 09.03.2012 - 08:08
Uudet sivut on selkeät,entisissäkään ei ollut mielestäni mitään vikaa.Täällä on joka kerta niin mukava vierailla :)
Aurinkoista kevättä!

MERZI82 KIRJOITTI 09.03.2012 - 09:49
Syötävän ihania korvakoruja!!
Kesäkorviksina voisivat mennä vaikkapa jäätelötötteröt eri mauilla strösselikoristuksin.

SARAJANA KIRJOITTI 09.03.2012 - 18:51
Tulipa mieleeni vielä yksi korvisidea: tekemiesi vauvan tossujen kaltaiset korvikset! :)

EIJA KIRJOITTI 09.03.2012 - 19:38
Heips!Siistit sivut sulla :) Olen kaksi kertaa tuotteitasi tilannut, eikä ole tarvinnut pettyä tekemiisi kakkukoristeisiin!Ihania on olleet!
Haluaisin ehdottomasti voittaa arvonnassa ja saada leppiskorut ja pöllökorut :)
kevätterkuin Eija Hoo

PIA KIRJOITTI 09.03.2012 - 20:30
Selkeät uudet sivut ja ihanat, kauniit kuvat!

ANNA KIRJOITTI 09.03.2012 - 22:03
Ihanat korvikset, erityisesti vaaleanpunaiset kakkupalat! Namit tai lakupalat korvissa voisivat olla myös mukavia. :)

HENNA73 KIRJOITTI 10.03.2012 - 08:48
Ihanat sivut. Marja-aiheiset korvikset on ihania

LAPE KIRJOITTI 10.03.2012 - 10:05
Hyvin toimivat ja selkeät sivut normaalikokoisella läppärillä selattuna. Itellä ei oo reikii enää korvissa joten kaulakorut ja kännykorut vastaavilla aiheilla olisi kivoja. Uusia voisi olla lankakerä ;), eläinhahmot, kuten siili ja koira.

MAPE KIRJOITTI 10.03.2012 - 10:32
Uskomattomat ihania koruja. Sivua jo useamman vuoden seurannut ja hyvältä näyttää. Eläimet ovat aina ihania koru aiheita, sellaiset vähän lapselliset ainakin omaan makuun :)

MARJO KIRJOITTI 10.03.2012 - 16:19
Ottaisin myös osaa arvontaan.

SUSANNA KIRJOITTI 10.03.2012 - 20:41
Aivan upeita käsitöitä! Sivuilla on myös mainioita leivontaohjeita, joita on kyllä tullut kokeiltua. Vanhanaikaiset c-kasetit korviksina vois olla kivat :)

SUVI KIRJOITTI 10.03.2012 - 21:13
Inspiroivat sivut! Korusarjaanhan voisi jatkossa laajentaa myös kaulakoruihin.

SARI KIRJOITTI 10.03.2012 - 22:09
ihania!! ..ja sitte vois tehdä myös rannekoruja. Cupcake korut ois kivat, jäätelötötteröt, mansikat, ruusut...

PÄIVI KIRJOITTI 11.03.2012 - 13:15
Niin kauniita luomuksia! En olekaan aikaisemmin käynyt näillä sivuilla ja ihastuin täysin. Kesää kohti mentäessä kesäiset korvikset olisi kivat: jätskiä, kesän marjoja ja kauniita kukkia.

SIIRI KIRJOITTI 11.03.2012 - 17:24
Ihania koruja. Varsinkin nuo omenakorvikset ovat nätit! Ottaisin osaa arvontaan.

ANNE KIRJOITTI 11.03.2012 - 21:07
Eksyin sattumalta sivuillesi ja ihastuin kovasti! Mielettömän upeita, persoonallisia koristeita ja kakkuja olet tehnyt. Olen lähes sanaton. Huomasin myös arvonnan johon tahtoisin ottaa osaa. Erityisesti ihastuin pöllö korviksiin ja porkkanakakku -korviksiin, mutta kaikki ovat upeita ja taidokkaita käsityönäytteitä osaamisestasi. Upeaa että koto suomesta löytyy näin taidokkaita ihmisiä <3

MALLA KIRJOITTI 11.03.2012 - 23:15
Hei! Ihanan herkulliset sivut Sinulla. Nyt kun nämä löysin tulenkin olemaan vakio vieras sivuillasi. Ihailen ihmisiä, Sinunlaisiasi, jotka ovat noin taitavia ja kädentaidot riittävät tekemään vaikka mitä. Kaikki kakkusi, koristeet ym. aivan uskomattomia. Korut myös hienoja ja korvakorut upeita. Aurinkoista ja idearikasta kevättä Sinulle!

XEVE KIRJOITTI 12.03.2012 - 12:35
Ihanan herkullisia koruja. Varsinkin nuo omppukorvikset! :)

ANJUSKA KIRJOITTI 12.03.2012 - 12:43
Nam ja iiiiik! :) Siis aivan ihania koristeita, leivonnaisia ja nyt myös korviksia! Paljon näytti olevan kivoja ehdotuksia uusiksi korvisaiheiksi; kannatan jo ehdotetuista siiliä ja omana ehdotuksena lisään lehmän! :)

ANNU KIRJOITTI 12.03.2012 - 14:32
Ihania korviksia, kyllä kelpais :)

TUIKKU KIRJOITTI 12.03.2012 - 15:18
Hienot ja selkeät uudet sivut sinulla. Korvikset ovat aivan ihania. Eri ammatteihin liittyvät korvikset olisivat hauskoja. Sairaanhoitaja työkaverini on jäämässä eläkkeelle ihan kohta ja mietinkin mikä voisi kuvastaa hänen ammattiaan korviksissa: hilkka, laastari, ruisku ym.

ENSU KIRJOITTI 12.03.2012 - 16:51
Ihania koruja, voi sentään. Tuo ammatteihin liittyvien korvisten sarja yläpuolisessa kommentissa on hauska idea. Itse voisin ehdottaa vaikka donitsikorviksia.

TUULA HAUTALA KIRJOITTI 12.03.2012 - 18:11
Sivustosi on selkeä ja kaunis ilman kamalia krumeluureja. Koruehdotukseksi heitän pääsiäismunan, tuleehan sekin juhla kohta.

LENTOEMO KIRJOITTI 12.03.2012 - 20:27
Kiva, inspiroiva blogi sinulla on! Koruehdotuksena voisi olla vaikka karjalanpiirakkakorvikset.

MILLI-MARI KIRJOITTI 13.03.2012 - 09:59
Olen vasta kotva siten löytänyt blogisi, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Aivan ihastuttavia reseptejä, joita olen jo ehtinyt kokeilemaankin ja herkullisen näköiset sivut muutenkin.

HENNAM KIRJOITTI 13.03.2012 - 11:42
Aivan ihanaa Merjaa!! Olet aivan helmi taitojesi kanssa!!!
Upeita juttuja ja pikkiriikkisiä yksityiskohtia!!!

JOHANNA/VILLAKEIJU KIRJOITTI 13.03.2012 - 12:11
Aivan kertakaikkisen ihania kakkukoristeita ja korviksia teet=) Tulee tosi hyvä mieli kun käy noita kuvia katsomassa. Toivoisin pieniä keijukorviksia, voisin pitää niitä töissä täällä Villakeiju-kaupallani, hih ;)

MARIKA KIRJOITTI 13.03.2012 - 15:38
Sinulla on aivan ihanat sivut, joita käyn aina seuraamassa. Korusi ovat uskomaton taidonnäyte! Todellista taidetta! Minusta korvakoruiksi sopisivat herkulliset ja nyt muodikkaat cupcakekit :)

MARJA S. KIRJOITTI 13.03.2012 - 16:46
Sivuiltasi löytyy kaikkea kivaa ja korvikset oli aivan sanoinkuvaamattoman hienoja - etenkin ne pöllöt, joista tuli heti mun lempparit :> Korvisehdotuksena annan jalkapallot !

TYTTI KIRJOITTI 14.03.2012 - 07:25
Silloin tällöin sivuilla käyn ja tykkään näistä kovasti. Tosi taitavasti tehtyjä marsipaanijuttuja. Nämä korut tuli ihan yllätyksenä ja kävin kurkkimassa niin tosi ihania. Huolisin vaikka kaikki :) Ehdotus koruksi: mansikka korvikset tai kaulakoru. Näin kesän vähitellen lähestyessä :)

PAULIINA KIRJOITTI 14.03.2012 - 11:24
Kivoja uusia juttuja täällä! Uusia koruideoita ois korkokengät, sydämet jollain koristeella, pitsirusetit... :)

KATJA KIRJOITTI 14.03.2012 - 11:56
Hienot sivut! Ja hienoja korviksia. Ehdotus: Tassu korviksia :)

KIRSI KIRJOITTI 14.03.2012 - 12:01
Käyn säännöllisesti tutkailemassa, mitä uutta kivaa herkkua olet leiponut. Korviini ripustaisin suklaiset, pursotuksin koristellut muffinit tai tummanpunaisina hehkuvat kirsikat!

ANNE K KIRJOITTI 14.03.2012 - 12:21
Upeita koristeita ja koruja. Korviin voisi laittaa herkulliset strösseli-donitsit, vaikka vapun kunniaksi ;)

MAISA KIRJOITTI 14.03.2012 - 13:25
Ihanat sivut ja upeat käsityötaidot niin koruissa kuin kakuissa ym.! Olet taituri!! Korviksiin on tullutkin monenlaista hyvää ideaa, mutta heitän ilmoille ideaksi vanhanaikaiset Coca cola- tai Jaffa-pullot. Myös kuparinväriset kahvipannut vois olla hauskat.

MERJA KIRJOITTI 14.03.2012 - 14:05
Arvonta päättynyt! Ilmoitan pian voittajat! :)

MERJA KIRJOITTI 14.03.2012 - 14:38
Koruarvonta on ratkennut! :) Marsipaanipuodin blogi-arvonnassa korvakorut voittivat :

Lape kirjoitti 10.03.2012 - 11:05
Hyvin toimivat ja selkeät sivut normaalikokoisella läppärillä selattuna. Itellä ei oo reikii enää korvissa joten kaulakorut ja kännykorut vastaavilla aiheilla olisi kivoja. Uusia voisi olla lankakerä ;), eläinhahmot, kuten siili ja koira.

Johanna kirjoitti 07.03.2012 - 20:53
Herkullisia koruja ja upeat sivut! Koruehdotukseni voisi olla vaikkapa cupcakesit :D

ONNEA! Laittakaa minulle sähköpostia osoitteeseen marsipaanipuoti@gmail.com . Kertokaa sähköpostissa toiveenne palkintokorusta (kuvat ja koodit koruihin näet galleriasta) sekä osoitetietonne. Voittajille tarjotaan samalla tilaisuus ilmaisiin postituskuluihin, joten jos haluat samaan lähetykseen ostaa lisää korviksia se on mahdollista. Aurinkoisin terveisin, Merja puodista

SARI KIRJOITTI 14.03.2012 - 18:14
Onnittelut voittajille!=)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Snickers-kakku


Heippa kaikille pitkästä aikaan :) Vietin tänään "25-vuotis synttäreitäni". Ystävien kesken kahviteltiin ja maisteltiin leipomaani snickers-kakkua. Todella hyvä tuli tästä reseptikokeilusta. Reseptin löysin Pullahiiren leivontanurkka-blogista, johon tosin tein leipomisvaiheessa muutoksia. Kakku on todella tuhtia joten siitä monelle.

Kiitos kaikille minua tänään ilahduttaneille <3  Marjolle kiitos kuvassa olevasta korkkari-kakkulapiosta. Se on hauska ja hyvin toimi :) 

Snickers-kakku

Pohja:


120 g pehmeää rasvaa
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua suklaata
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
200 g ranskankermaa

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sulata suklaa ja sekoita massaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi. Kaada taikina 20 cm halkaisijaltaan olevaan kakkurenkaaseen, joka on laitettu leivinpellille leivinpaperin päälle tai irtopohjavuokaan. Käyttäessäsi irtopohjavuokaa, pingoita pohjan päälle leivinpaperi. Näin saat kakun irti hyvin.  Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Tarkkaile paistoaikaa. Kakku saa jäädä kosteaksi, mutta ei raa'aksi. Jäähtytä pohja ja leikkaa kahtia.

Täyte:

2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2/3 dl vaniljakreemijauhetta

Sekoita aineet keskenään ja vatkaa käsin muutama minuutti. Anna seistä noin 5 minuuttia. Levitä täyte alimman kakkulevyn päälle ja nosta kansi päälle. Kakkupohja on sen verran kostea, että sitä ei välttämättä tarvitse kostuttaa.

Suolapähkinä-kinuskikuorrutus:

2 dl faniirisokeria
2 dl kermaa
1 rkl rasvaa
2-2½ dl suolapähkinöitä

Laita sokeri ja kerma paksupohjaiseen kattilaan. Sekoittele. Anna kiehua seoksen noin 10 minuuttia sekoitellen. Nosta kattila liedeltä, lisää rasva. Anna kinuskin jäähtyä. Levitä kinuski kakun päälle, ei reunoille. Levitä suolapähkinät kinuskin päälle.

Suklaakuorrutus:

200 g suklaata
1 dl kermaa

Laita kerma kattilaan. Anna lämmetä, sekoittele hiukan. Älä kiehauta kermaa. Ota kattila liedeltä. Lisää suklaapalat kermaan ja anna sulaa, sekoita tasaiseksi. Kaada suklaakuorrutus kakun päälle ja kuorruta kakku veitsen/palettiveitsen/lastan avulla. Laita kakku hetkeksi kylmään ennen tarjoilua. Säilytä kakku kylmässä.

Aikaisemmat kommentit:
SISARET KEITTIÖSSÄ KIRJOITTI 05.03.2012 - 06:16
Näyttääpä herkullisesta! Njams!
Hurjasti onnea syntymäpäiväsankarille! :)
PULLAHIIRI KIRJOITTI 05.03.2012 - 07:09
Mukava versio tuosta Snickers-kakusta. Nam! Maistuisi varmasti. Tuo vaniljakreemitäyte extrana tuolla sisällä sopii varmasti täyteläiseen kakkuun.
TIINA KIRJOITTI 05.03.2012 - 08:18
Huh. Onpas tosiaan tuhdin näköistä. Hampaita alkoi kolottamaan jo pelkkä katsominen! :)
ELSA KIRJOITTI 05.03.2012 - 11:51
Ihanan näköistä kakkua! Menee varmasti kokeiluun! Mistä olet löytänyt tuon ihastuttavan pöytäliinan?
ANNIKA KIRJOITTI 06.03.2012 - 07:12
Näyttää upealta! Miten tuossa täytteessä, onko vaniljakastike vaahdotettu ensin ja sitten lisätty vaniljakreemijauhe?
MERJA KIRJOITTI 06.03.2012 - 21:56
Sisaret keittiössä: Kiitos onnitteluista :)
Pullahiiri: Vaniljakreemi sopi todella hyvin tähän. Suuret onnittelut tuoreelle kirjailijalle! :) Hieno juttu! Ja kiitos reseptivinkistä.
Tiina: Jo kakun nimestä päätellen kakku on makea kuin karamelli, joten muuta ei voi olettaa. :)
Elsa: Kannattaa kokeilla, sai paljon kehuja syöjiltä. "Pöytäliina" on itseasiassa kangas joka odottaa inspiraatiota. Jos olet täältäpäin niin hyvällä tuurilla Haapaveden kangaskaupasta löytyy vielä tuota.
Annika: Vatkasin vasta jauheen lisäyksen jälkeen, mutta toki voi tehdä niinkin, että vatkaa ensin vaniljakastiketta ja lisää sitten jauheen.
LEENA-MUORI KIRJOITTI 07.03.2012 - 13:03
Kerrassaan mielenkiintoinen kakku! :)