sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Reetan ristiäiskakku


Uinuu unta rauhaisaa
pieni tyttö kehdossan. 
Kulje matkasi maailmalla
suojassa enkelin siiven alla

Paljon onnea Reetalle elämään <3

~~~~

Pieni, suloinen Reeta-tyttö sai eilen kasteessa nimen. Hänen juhlapöytäänsä pääsi valmistamani kakku ja koriste. Toiveena koristeen suhteen oli että valmistan hennon violetin sävyisen liljankukan jonka sisällä vauva nukkuu. Näistä toiveista syntyi seuraava kakku.


Reetan Ristiäiskakku

Pohja:

10 kananmunaa
5 dl sokeria
17,5 rkl kiehuvaa vettä
10 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kiehuvan kuuma vesi, sekoita vain vähän. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita nostellen jauhot taikinaan. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa isossa vuoassa (halkaisija 30 cm) uuniin alatasolla 175 asteessa, noin 45 minuuttia. Tarkkaile paistoaikaa. Anna pohjan vetäytyä vuoassa noin 10 minuuttia ja kumoa se. Jäähdytä hyvin ja leikkaa kolmeen osaan. 

~~

Täytteet:

Vadelma-kermahyydyketäyte

5 dl kermaa
150 g vadelman makuista hyydykejauhetta (esim. tukusta tai leivontatarvike-nettikaupoista)
½ dl kylmää vettä

Vaahdota kerma. Sekoita hyydykejauhe hyvin kylmään veteen. Lisää kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 

Valkosuklaa-tuorejuustotäyte

3 dl kermaa
260 g (2x130g levyä) valkosuklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Anna tuorejuuston olla pieni hetki huoneenlämmössä. Vaahdota kerma. Sulata suklaa. Sekoita suklaa ja tuorejuusto hyvin keskenään. Lisää kermavaahto. 

~~

Kostutusvesi:

5 dl vettä
½ dl sokeria

Kiehauta vesi ja sokeri. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Kostutusveden määrä on tässä ohjeessa noin mitta. Sienikakkupohjaa saa kostuttaa enemmän kuin normaalipohjaa jotta se ei jää kuivaksi. Hetki ennen tarjoilua täytetty kakku vaatii enemmän kostuketta kuin edellisenä päivänä täytetty kakku. Itse teen aina kostutusvettä reilun määrän ja jos sitä jää yli, se säilyy jääkaapissa. Kostuttaa voit myös limsalla, vaniljamaidolla, mehulla.. 

Täytä kakku vuokaan jossa sen paistoit, näin kakku on täydellisen muotoinen kun alat kuorruttamaan sen. Kelmuta vuoka ja aseta pohjasta alimmainen levy alle. Kostuta se ja  levitä päälle vadelma-kermahyydyketäyte. Nosta päälle keskimmäinen pohjalevy ja kostuta. Levitä päälle valkosuklaa-tuorejuustotäyte. Nosta päälle viimeinen pohjalevy, paina kakkua hiukan käsillä, jotta kakku menee vuokaa tiiviisti. Kostuta myös päälimmäinen levy. Aseta vuoan päälle kelmu. Anna kakun hyytyä kylmässä vähintään pari tuntia, mielellään yön yli. Kumoa kakku laittamalla vuoan päälle tarjoiluastia ja kumoa kakku. Poista kelmut kakun pinnalta ja aloita kuorruttaminen.

~~

Kakun kuorruttaminen:

Rasvakreemiä
noin 800 g sokerimassaa (tai marsipaania)
elintarvikeväriä (pastamainen)

Rasvakreemi

125 g huoneenlämpöistä rasvaa
n. 4 dl tomusokeria
tilkka vettä

Vatkaa pehmeää rasvaa hetki. Lisää joukkoon tomusokeri pienin erin. Vaahdota hyvin. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetki. Jos kreemi tuntuu liian jämäkältä levittämiseen, voit notkistaa sitä käyttämällä pienen hetken mikrossa. 

Levitä kreemi kakun pintaan lastan avulla. Nosta kakku kylmään hetkeksi. Värjää sokerimassa laittamalla massaan pari tippaa elintarvikeväriä. Vaivaa väri sekaisin massaan. Kaulitse sokerimassa kakun kokoon nähden sopivaksi, noin 2 ½ mm paksuiseksi levyksi. Käytä massan alla tomusokeria helpottamaan työskentelyä. Nosta levyä ylös käsivarren avulla ja sujauta kakku alle, nosta levy varovasti kakun päälle ja siloittele massa sileästi kakun pinnalle. Leikkaa ylimääräiset massat pois alareunasta veitsen avulla. Ylijäävän, puhtaan massan voit säilyttää hyvin kelmutettuna ja pussitettuna. Mikäli ylijäävään massaan on jäänyt kreemiä, poista ne osat ennen jatkosäilytystä. Säilytä kakku kylmässä.

Kakun koriste: Merjan Marsipaanipuodin valmistama

Vauvan nimen voit kirjoittaa joko sulatetulla suklaalla tai paksuhkolla valkuais-tomusokeriseoksella. Pursottimen voit tehdä leivinpaperista tai myös vahva muovipussi käy tähän tarkoitukseen hyvin. Leikkaa pieni suuaukko suoraan ja pursota. Tarvittaessa harjoittele pursottamista leivinpaperin päälle. 




19 kommenttia:

  1. Voih miten ihana. Älyttömän ihana. Tykkään!

    VastaaPoista
  2. oih, suuri kiitos että olet laittanut vaihekuvia ja hyvät, selkeät ohjeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tosi kiva kuulla, että vaihekuvista on iloa ja apua. Innostaa heilumaan enemmän kameran kanssa leipoessa.

      Poista
  3. Suloinen!!!Kiitos kreemireseptistä..otan talteen. Mulla tällä hetkellä etsinnässä hyvä kreemiohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit :) Tuo kreemiresepti on sellainen ihan perusohje. Netistä löytyy myös esim kinuski tms kreemireseptejäkin. Ja makua voi laittaa aromeilla joita saa kaupasta.

      Poista
  4. Voi kun jotenkin niin syötävän suloinen kakku! Yksinkertaisen kaunis. Mistä olet tehnyt tuon kukan kakun päälle? Vaati varmaan kuivumisaikaa jonkin verran, kun noin nätisti pysyy pystyssä nuo terälehdet?! Tosi kiva väritys - välillä jotain murrettua eikä aina vaaleanpunaista tai -sinistä :) Ja vielä sellainen kysymys, että muotoiletko ihan käsin nuo vauvat - ovat nimittäin niin lutuisia isoine päineen ja pottuvarpaineen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reija :) Koristeet ovat nykyään sokerimassaa, marsipaania en käytä enää vaikka yrityksen nimestä se löytyykin. Vauvakoriste ei kuitenkaan ole syötäväksi tarkoitettu, se laitetaan muistoksi vaikka vitriiniin. Kukan keskustassa on käytetty myös hiukan metallilankaa apuna (ei koske kakkuun). Liljan terälehdet kuivatetaan ennen kokoamista. Vaatii kyllä hiukan niksejä että onnistuu. Vauvat ja kaikki muutkin hahmot teen täysin käsin varpaita myöten ;) Muotteja käytän ainoastaan jälleenmyyjiltä löytyviin muutamiin edullisempiin malleihin.

      Poista
  5. Oih, kuinka kaunis kakku! Niin herkkä ja puhtoinen, aivan kuin pieni vauva <3 Olet taituri!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunis! Koriste on aivan ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kiva nähdä sinuakin täällä :)

      Poista
  7. Kiitos ihanasta koristeesta ja maistuvasta kakusta. Kukka tosiaan pääsi vitriiniin juhlien jälkeen, on niin suloinen!

    VastaaPoista
  8. Ai kun ihana koriste ja kakku :) Nyt ihan pakko kysyä, kun tuossa kuvassa on tuo yleiskone, että vatkaatko sokerikreemiä sillä? Nimittäin itselläni on sama kone, mutta en osaa käyttää muita osia kuin taikinakoukkua..:/ Olisi kauhean kätevä varmaan kakkutaikinoita vatkatessakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit viestin. :) Kyllä vatkaan kreemin myös tällä, mutta myös ihan käsivatkaimellakin joskus. Vatkaamiseen siis käytetään sitä muovikulhoa ja kaksoisvatkainta ja sitten on tämä teräskulho, rulla ja kaavin, erikseen sitten taikinakoukku teräskulhon kanssa käytettäväksi. Muovikulholla pystyy vatkaamaan 6-8 munan kakkupohjan ja sitä isommat kakkupohjat vatkaan tällä teräskipolla, rullalla ja kaapimella. Rullalla kun vaahdottaa kananmunaa ja sokeria niin sen rullan täytyy olla kiinni kupin reunassa ja vaahdotus aika on pitempi mutta onnistuu tosi hyvin kuitenkin. Jauhot sitten käsin sekoitetaan joukkoon. Rullalla teen pienet taikinat, noin 6-7 dl nestemäärältään. Siitä isommat sitten koukulla. Oliko tästä apua? :) Kysy lisää jos tulee mieleesi jotain. Minulla on tuo kone ollut kohta 9 vuotta ja on todelle hyvä! Onko sinulla koneen ohjekirjasta tallessa? Siinäkin on kivoja vinkkejä käyttöön.

      Poista
    2. Käsivatkaimella tarkoitin sähkövatkainta :)

      Poista
  9. Kiitos :) Taidan heti huomenna yrittää vatkausta taas tuolla rullalla ja kaapimella. Tulen taas kyselemään jos ei onnistu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kananmunat vain huoneenlämpöisenä vatkaa niin tulee hyvä vaahto. Kysele toki jos on jotain mielessä.

      Poista

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja