sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Pikkuleivät kastejuhlaan


Pikkuinen Joel-poika kastettiin viikonloppuna ja hänen juhliinsa leivoin tällaisia nimipikkuleipiä. Sydämet pikkuleipiin on tehty siten, että ensin laitoin sinisen kuorrutuksen pinnalle. Sen jälkeen heti pisara valkoista kuorrutusta päälle. Ja vedin tikulla pisaran yläreunasta alaspäin. Näin syntyy sydän. Tämä täytyy tehdä ennenkuin kuorrutteet kovettuvat. Vauvan nimi on pritsattu kovettuneen kuorrutteen päälle. Tässä ohje näihin pikkuleipiin. Joelille paljon onnea! <3

Kastepikkuleivät n.40 kpl

Pohjat:

375 g Pehmeää rasvaa
3 dl Sokeria
3 Munaa
10-11 dl Vehnäjauhoja
3 tl Leivinjauhetta
6 tl Vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen nopeasti sekoittaen. Kaulitse taikina ja ota siitä pyöreällä muotilla pikkuleipiä. Paista 200 asteessa noin 8 min. Jäähdytä hyvin ennen täyttöä.

Täyte:

2 dl Kermaa
2½ dl Fariinisokeria

Kiehauta kinuskitäyte laittamalla kerma ja sokeri kattilaan. Anna kiehua hiljalleen sekoitellen noin 10-15 min. Kokeile kinuskin valmiutta laittamalla sitä tippa esim lautaselle, jos se ei valu kun kallistat lautasta, kinuski on valmista. Jäähdytä kinuski hyvin. Täytä pikkuleivät.

Päälle:

Valmista valkuaisesta ja tomusokerista kuorrute, joka ei ole liian lirua, eikä liian paksua. Ainesuhteita en laita tähän, koska määrät heittelee. Minulla taisi mennä melkein 2 munan valkuainen + tomusokeria. Voit värjätä halutessasi kuorrutteen tipalla elintarvikeväriä. Päällystä pikkuleivät kuorrutteella veitseä apuna käyttäen. Koristele pikkuleivät kirjoittamalla pienen juhlijan nimi leivän päälle.
~~~
Aikaisemmat kommentit:
MAARIT KIRJOITTI 16.11.2008 - 17:41
Ihania pikkuleipiä!sun kaikissa töissä näkyy se että teet tätä hommaa isolla sydämellä!:)hienoa.
MERJA KIRJOITTI 17.11.2008 - 12:13
Maarit: Kiitos, tuo oli kivasti sanottu :) Kyllä näihin hommiin tarvitsee sen sydämen mukaan, että jaksaa tehdä :) Tämä on mukavaa, kun vain aika aina riittäisi.
KYÖKKIPIIKA KATI KIRJOITTI 17.11.2008 - 15:50
Todella suloisen kauniita!!
MARIELI KIRJOITTI 01.01.2009 - 17:30
Aivan mielettömän ihanan näköisiä. Mun on pakko yrittää tehdä näitä.Osaatko neuvoa avutonta, että kuinka paljon ennen ristiäisiä nämä uskaltaisi tehdä, jotta säilyy hyvinä ja millainen säilytys olisi sopivin.
MERJA KIRJOITTI 01.01.2009 - 17:36
Marieli: Voit tehdä hyvinkin ajoissa ja laittaa pakkaseen sitten kun kuorrutukset on hyvin kovettuneet. :) Ja vaikka voi tehdä niinkin että tekee muutoin valmiiksi mutta jättää kuorrutukset tekemättä jos vaavi ei ole vielä syntynyt eikä tiedä kuorrutuksen väriä ;)
ANONYYMI KIRJOITTI 02.01.2009 - 17:11
Kiitos vastauksesta! Vauva on jo syntynyt ja pian ristiäiset. Lähinnä ajattelin, että jos teen päivää tai kahta aiemmin niin säilyykö esim. huoneenlämmössä vai laitanko jääkaappiin. Mä aina pelkään, että joku saa jonkun ruokamyrkytyksen mun leivonnaisista.
MERJA KIRJOITTI 02.01.2009 - 19:00
Kyllä säilyy sen aikaa huoneenlämmössä. Toki voit laittaa jääkaappiinkin :)
LILLI KIRJOITTI 01.11.2009 - 13:52
Tein testierän pikkuleipiä ja hyviä olivat! Osaisitko kertoa, että miksi vaaleanpunaiseen kuorrutteeseen ilmestyi myöhemmin valkoisia läikkiä? Voiko se johtua siitä, että laitoin pikkuleivät jääkaappiin? :)
MERJA KIRJOITTI 01.11.2009 - 13:59
Lilli: Nyt heitit "pahan" kysymyksen.. Itselleni ei ole käynyt näin vaikka pikkuleivät ovat olleet jääkaapissa.. Nyt kyllä täytyy sanoa, että en osaa vastata.. Olen pahoillani!
TIINA KIRJOITTI 13.11.2009 - 12:17
Ihania pikkuleipiä! Leipoja noviisina, minulle jäi epäselväksi vaahdotetaanko valkuaiset vai sekoitetaanko päällisen aineet vain pikaisesti keskenään?
MERJA KIRJOITTI 13.11.2009 - 18:14
Tiina: Kiitos! Ei vaahdoteta, ainoastaan sekoitetaan hyvin, ettei jää paakkuja tomusokerista. Tämän siis voi tehdä ihan lusikan avulla.
SARA KIRJOITTI 19.08.2011 - 12:44
Kattelin mallia omia ristiäisiä varten täältä, mutta taitaa olla liian hienoja ja vaikeita mun tehtäväksi nuo koristeet. ois pitäny aloittaa harjoittelu jo kauan sitten ;)

2 kommenttia:

  1. Inkkku kirjoitti.Mikähän on läpimitta pikkuleivillä?Kun en omista pyöreää muottia niin joudun tekemään juomalasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, nyt tulee vastaus myöhässä! Nämä oli aika kookkaita noin 8 cm halkaisija. Mutta onnistuu kyllä lasillakin!

      Poista

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja